Ottelut ja otteluraportit

kaudella 2008-2009

 

PuB pelaa miltei kaikki kotiottelunsa Hämeenkaaressa (Hämeensaarentie 3),

joka on se puolipallon muotoinen halli oikealla, Anttilan vieressä

(Helsingin-moottoritietä saavuttaessa).

 

Sarjataulukko ja pelattujen otteluiden tulokset:

http://www.koris.net/sarjat_tulokset/alueiden_sarjat/etelainen_alue/

 

Tuoreet otteluraportit

 

21.3.2009 Kampin liikuntahalli, Helsinki
Härät - PuB 
82-77(39-46)
(jaksot: 22-25, 17-21, 21-16 ja 22-15)
 
Niin lähellä...
Kalle Manninen
 

Alueellisen 3. divisioonan koripallokausi sai hämeenlinnalaisittain päätöksensä Kampin liikuntahallissa, jossa sarjaporrasta ylemmäs mielivä lohkokakkonen Härät isännöi kolmosdivisioonapaikkansa jo aiemmin varmistanutta Punaportin Bluesia.

Joukkueiden syyspuolen kohtaaminen oli päättynyt Härkien puolensadan voittoon, mutta tämä toinen palloteltiin viimeiselle puoliminuuttiselle saakka tasatahtisissa tunnelmissa. PuB voitti kaksi ensimmäistä jaksoa ja Härät kaksi viimeistä; lopussa kotijoukkueen hermokontrolli piti paremmin. Rene Pirsonin loppuhetkien turhautuminen häivytti toiveet yllätysvoitosta.

Lassi Utrio osui 25 pisteen edestä ja Miikka Kilpinen nakkeli 16. PuB:n sijoitus on 12 joukkueen lohkossaan yhdeksäs.

Muiden pisteet ja levypallot: Iso Jussi 13/9, Vapahtaja Helanen 9/4, Petteri Iivonen 6/5, Rene Pirson 6/4, Petu Mattila 0/6

ja Pasi Aalto 0/0 (käväistyään kentällä neljän sekunnin mittaisen tehojakson ajan :)

 

8.3.2009 Hämeenkaari, Hämeenlinna
PuB - WB 2 
64-61(24-46)
(jaksot: 10-23, 14-23, 18-10, 22-5)
 
Koko joukkueen voitto
 
Kalle Manninen
 
Liekö koskaan Hämeenkaaren kumisaappaan hajuisella kenttäpinnalla nähty niin kiihkeää koripallokamppailua kuin nähtiin auringonpaisteisessa
sunnuntaipäivässä 8.3.2009, kun kymmenmiehinen PuB kohtasi kotikentällään viisipäisen WB 2:n. Ottelussa ratkottiin häntäpään sijoituksia ja
ensi kauden sarjapaikkoja, joten panokset olivat korkeahkot. Sekä PuB että WB2 kun olivat juuri ja juuri putoamisviivan yläpuolella ennen tätä
kohtaamista. 
 
Ensimmäinen neljännes - Roihuvuori tiputteli pommeja blak blam
 
Ensimmäinen jakso käynnistyi jokseenkin unisesti. Liukkaasti liikkuva WB2:n nuorisokaarti jyräsi korin alle kerran toisensa perään... ja kahden
ensimmäisen minuutin jäljiltä tilanne näytti hämeenlinnalaisittain lohduttomalta: 0-11. Kotijoukkue sortui pallonmenetyksiin siinä missä vieras
pisteli tarkkoja kakkosia pussiin.
 
Kotijoukkueen korinteon aloitti Lasse Lehtonen - kolmosella. Sama mies kirjautti perään pari menetystä, ja sitten olikin aika pelaajavalmentaja
Pasi Aallon herätellä porukkaa aikalisällä. Minuutin mietintätuokion jälkeen heiteltiin parit vaparit kummassakin päässä, ja koko tämän ensimmäisen
neljänneksen tuntui Lassi Utrion kolkki olevan vielä hieman hakusessa (0/4). Ilahduttavan runsaslukuisessa kotiyleisössä pantiin merkille sentteri
Miikka Kilpisen pastellisävyiset, polviin ulottuvat krikettisukat, joiden toivottiin siivittävän PuB hurjaan takaa ajoon toisella jaksolla - ykkösjakso
kun päättyi melkoisen murheelliseen lukemiin 10-23.
 
Toinen neljännes - kotijoukkueen kovin taistelija sai kaverikseen kylmäpussin
 
Aleksi Suomisen kolkki ei ehtinyt löytyä (0/3), sillä mies loukkasi jo ennestään aran nilkkansa ja joutui sivuun. Komeasti taistellut (mm. kaksi riistoa)
taistellut takamies sai ystäväkseen jääpussin. Utrion ensimmäinen kolmonen (1/8) löysi tiensä oikeaan mestaan, mutta tilanne oli vieläkin karmea: 13-25.
WB 2 jatkoi vauhdikkaita korilleajoja, tarkkoja kaukoheittoja ja tiukkaa paikkapuolustuspeliä siinä missä PuB jarrutteli ja viskoi palloja ohi. Jusbe
Aaltosen käsissä pallo oli kuin Becelillä öljytty, eikä Utrio saanut vieläkään kolmosputkeaan käyntiin, joten puoliaika vihellyksen kaikuessa Kaaren
kaakeleissa tilanne oli karmaiseva: 24-46. Nyt olivat hyvät neuvot toden teolla tarpeen.
 
Kolmas neljännes - takaa-ajo alkakoon, prkl!
 
Puoliajalla apua haettiin ylhäältä. Seurapäällikkö Esa Reponen käveli PuB:n vaihtopenkille herättelemään porukkaa muutamin henkisin poskiläpsyin. 
Miehen keinot toimivat, sillä kolmannella kymmenminuuttisella saatiin vihdoin käyntiin se takaa-ajo, jota osattiin jo odottaakin tapahtuvaksi. 
Pelaajat vaikuttivat silminnähden virkeämmiltä: Petteri Iivonen pussitti muutamia tärkeitä kakkosia kaukaa ja Jusbe Aaltonenkin ryhtyi poimimaan sekä
pointseja että levypalloja. Ennen muuta kaivattiin Utrion heittokäden lämpenemistä. Mies vastasi odotuksiin, ja johdatti joukkonsa takaa-ajoon;
neljänneksen päätteeksi myhäiltiin jo oikein miellyttävän tuntuisissa lukemissa 42-46 etenkin siksi, koska tämä kolmas jakso päättyi kotijengille 18-10. 
 
Neljäs neljännes - uudestisyntyminen, henkinen herääminen ja koko joukkueen voitto!
 
Jusbe Aaltonen johdatti kiriä edelleen. Jukka Hillo pelasi oman tonttinsa varman päälle jämptisti. Petteri Iivonen puolusti raivoisasti. Miikka Kilpinen
poimi kasan tärkeitä levypalloja molemmissa päissä. Lasse Lehtonen piti vastustajan takamiehistön pimennossa. Pepe Mattila piti niin ikään mainiota pakkia. 
Matias Suonpää rymisteli vastustajan fyysisimpiä äijiä vastaan antamatta metriäkään periksi. Kori korilta tultiin kohti tasatulosta... Kun ottelua oli jäljellä 
6'26 vastustajan numero 48 sai suihkukomennuksen viiden virheen vuoksi. Nyt pelattiin viidellä neljää vastaan, ja aikaa oli vaikka Hämäläisen Kaleville
korotta lainata! Lassi Utrio and one! 54-56. Lassi Utrio 2 p! 56-56. Misuliini Kilpinen blok that shit! Koriyritys ohi. Vastustaja 2 p ok. Lassi Utrio
3 p! 59-58: Utrion kolmosella mentiin ensimmäistä kertaa johtoon!!! Yleisö huutaa kuin kollektiivinen villieläin! PuB:n valmennusporras on noussut pystyyn
palleiltaan! Vierailija rikkoo. Mylvintä yltyy. Kilpinen vapaaheittoviivalla. Uu jee! Toinen kahdesta sisään. Kahta minuuttia ennen loppuvihellystä
koetetaan ottelun ensimmäistä kuviota (vaihtopenkin toiveesta). Utrio huutaa ykkösen. Se epäonnistuu, mutta seuraavasta hyökkäyksestä sama mies tipauttaa
kakkosen pohjaan: 62-58. Roihuvuori vastaa kolmosella. Huh. Huh. Tilanne on 62-61. Sydämet pysähtelevät, tahdistuvat uudelleen. Slaagi on lähempänä kuin
koskaan - sekä pelaajilla että johtoportaalla, pöytäkirjaporukallakin, yleisöstä puhumattakaan. Petteri Iivonen nakkaa ohi. Roihuvuori menettää pallon, ottaa 
EU-virheen korintekotilanteessa... Häkkiä yrittänyt Utrio panee molemmat vapaaheitot pohjille saakka, PuB jatkaa vielä sivurajalla. Jee! Jee! Tilanne on 64-61
eikä se siitä enää muuksi muutu, vaikka vastustaja kaikkensa tekee (aikalisiä, taktiikoita, you know, all that...) - loppusekunneilla Pepe Mattila päättää
pitää pallon joukkueellaan kuin se olisi tämän tuntemamme maailman viimeinen nahkakuula. Summeri soi. Sarjapaikka on ensi kaudellakin PuB:n. Sen eteen tuli
taistella läpi täydet 40 minuuttia, koko draaman kaari, jollaista tuskin Jussi Parviainenkaan olisi osannut Hämeenlinnaan kynäillä. 
 
Kauden viimeinen ottelu (21.3.2009 klo 17.10 Härkiä vastaan Helsingissä) tulee olemaan merkityksetön, joten tämä koko joukkueen voitto jääköön mieliin
päällimmäisenä fiiliksenä tämän mainion kauden onnistumisista! Punaportin Blues on täten saavuttanut virallisen tavoitteensa: sarjapaikan säilyttäminen.
 
Pisteet, levypallot ja jotain spessudataa: 
 
Lassi Utrio 36/5 (kolmoset 5/19), Misu Kilpinen 17/21(!)/6 menetystä, Jusbe Aaltonen 4/9,
Petteri Iivonen 4/2, Lasse Lehtonen 3/6/5 menetystä, Matias Suonpää 2/3, Pepe Mattila 0/4, Aleksi Suominen 0/1 ja Jukka Hillo 0/0. Pasi Aalto
välttyi pallokosketuksilta.
 
Valmentajan kommentti:
- Tästä ottelusta jäi pelkästään positiivinen maku suuhun. (Pasi Aalto)
 
Katsomokommentit:
- En uskonut voittoon. En, tuon kehnon alun jälkeen. Olisi pitänyt. (Margit Väliahde)
- Mä sanoin mutsille, että jossain vaiheessa hämpsyläisten miesylivoima jyrää ohi isolla roottorilla.
Ja niinhän siinä kävikin. Mä lähden bilettämään, koska huomenna on vapari! Party party! Equador!
Heeey Macarena! Pizza Enrico! Poker Face! Waldo's People! Dance dance! Terkkuja kaikille pubilaisille :)
Ensi kaudella nähdään, pojat! (Janica Väliahde *poistuu chatista bilettämään wirn wink wonk pimpelipom*)
 
Palkinnot (eli Jordaanit) ja bonuspalkinnot (eli Janica & Margit Väliahde):
Aleksi Suomisen taistelutahto kahden buranan, yhden jalkateippauksen ja yhden totaaliloukkaantumisen summana.
Miikka Kilpisen torjunnat, levypallot ja pelin ainoa donkki. Brittiläiset krikettisukat eivät pettäneet tälläkään kertaa!
Koko porukan loppua kohden parantunut puolustusasenne, josta erityismaininnat Lasse Lehtoselle, Petu Mattilalle ja Matias Suonpäälle.
Jukka Hillon hyvä peruspeli sekä Jusbe Aaltosen jakso jaksolta tapahtunut herääminen, jota univelka yritti kaikin voimin (onnistumatta) päihittää,
kotiyleisön mylvivä kannustus, virheetön tuomaritoiminta sekä 100%:n luotettavasti hoidettu toimitsijapöytätyöskentely.
Petteri Iivosen tärkeisiin paikkoihin nakatut kakkoset, Lassi Utrion heittojyvän löytyminen ynnä huikea pistesaldo, Pasi Aallon oikein sijoitetut
aikalisät sekä seurapäällikkö Esa Reposen herättelymetodit puoliajalla. 
 

 

1.3.2009 Lyceiparks Högstadieskola, Borgå
Ravens - PuB 
81-67 (52-44)
(jaksot: 22-17, 30-27, 13-16 ja 14-7)
Noista jaksoista tulee yhteenlaskettuina 79 pistettä Ravensille. Jos seikka ylipääsemättömästi häiritsee, soita 10022.
 
Porvoo on paha mesta
 
Kalle Manninen
 
Niin siinä sitten kävi, että Ravens yllätti Punaportin Bluesin kotonaan. Vähäväkinen vierailija voitti niukasti kolmannen neljänneksen,
mutta se ei pitkälle riittänyt. Fyysisempi porvoolaisporukka paransi voitollaan mahdollisuuksia kavuta ylös sarjaputoajan kiikkerältä pallilta. 
Siinä missä PuB sähläsi puolustusryhmittymisensä kanssa, Ravens heitti nollakulmasta pallot säkkiin ja heittoharhautti hämeenlinnalaisten 
puolustuksen yläilmoihin unelmoimaan. 
 
Tuomarit Elo ja Ranta olivat totutusti valtakunnan huippuluokkaa, joten tähän Batman ja Robin -kaksikkoon ei matsi lopulta kaatunut. Ehkä vika oli
vierailijan osalta miesten vähyydessä: senttereitä oli matkassa vain yksi, eikä puolituisiakaan saatu messiin liian montaa.
 
Lassi Utrio tekaisi PuB:n korkeimman pistemäärän, Miikka Kilpinen toiseksi korkeimman ja loput jakoivat pikkupotin keskenään.
 
- Tyhmä reissu. (Pasi Aalto)
 
PuB:n pisteet ja levypallot: 

Lassi 31/5, Miikka 28/10, Lasse 5/2, Aleksi 4/1, Matias 1/9, Petu 0/3 ja Rene 0/2.

(Nämä yhteenlaskemalla saadaan 69 pistettä - jos seikka häiritsee, voit soittaa esim. 10022.)

 

Pikkujutut:

Matiaksen levypallomäärä ilahdutti.

Miikka urakoi koko pelin, vaikka välillä äijää puolustettiin kolmen porvoolaisen voimin, käsistä ja jaloista roikkuen.

 

Jordaanit:

Nuorempi tuomari oli oikein sijoittuneena - korin alla - ja ilmoitti jossain pöytäkirjan liepeillä (!) pälyilleelle vanhemmalle

tuomarille virheentekijän: "Numero 75."

"Eeeeeeikä ollut! Se oli 73", kuittasi varttuneempi viheltäjä ja komensi kirjapitoa

merkitsemään virheen numerolle 73. Respektit menevät iälle ja kokemukselle.

Miikka Kilpisen kasetti-Walkmanit lämmittelyssä.

Ravensin nro 11, Joakim Eriksson, oli energisellä päällä. Nuorukainen pisti trash talkia ja psyykkaamista siinä määrin,

että oli tulla otsaan. PuB:n numero 15 ihmetteli, että miksi tämä kiusankappale häntä, nollan pisteen ja kolmen levarin miestä

vainoaa; että eikö kannattaisi ennemminkin keskittyä saattamaan pois tolaltaan vaikkapa joukkueen ykköspelaajaa, numeroa kuusi?

Mutta Eriksson oli valintansa tehnyt. Hän piti huolen psykologisesta sodankäynnistä juuri numeroa 15 vastaan. Respektit

menevät Erikssonille järkähtämättömyydestä ja omien valintojen kyseenalaistamattomuudesta.

 

 

21.2.2009 Hämeenlinna
PuB - Visa BC 
84-57 (46-22)
(jaksot: 27-10, 19-12, 15-21, 23-14)
 
Hännänhuipulta tärkeä kaksipisteinen
 
Kalle Manninen
 
Koripallon alueellisen 3. divisioonan putoamistaistelu käy kuumana. Visa BC vaikuttaa selkeältä putoajalta.
Joukkue pelasi kelvollisen matsin Punaportin Bluesia vastaan Hämeenlinnassa, jossa homma kuitenkin ratkesi
jo 1. neljänneksellä, sillä PuB löi taululle lukemat 27-10 kymmenen minuutin pelin jälkeen.
 
Kentän pistepäällikkö oli totutusti Lassi Utrio, joka löysi heittonsa jo varsin varhaisessa vaiheessa.
Mies heitti 32 pistettä, joiden joukossa neljä onnistunutta kolmipisteistä. Kotijoukkueen peli kulki mainiosti
Visan paikkapuolustusta vastaan; Utrion lisäksi eritoten Hämeenlinnan kaksoistornit Miikka Kilpinen ja
Timo Teivaanmäki veivät hämeenlinnalaisia hurjalle karkumatkalle pelin alkuhetkiltä lähtien.
 
Kahdeksanmiehinen PuB pelasi kontrolloitua ja järkevää koripalloa. Vaikka kaukoheitto ei kulkenutkaan joukkueen parhaiden
päivien tasoisesti, onnistuttiin eroa kasvattamaan lähietäisyydeltä. Vastustajan paras pelaaja oli nro 32, Kauppinen, joka
jyräsi korille vastustamattomalla energialla. PuB:n virhevaikeudet henkilöityivät Petteri Iivoseen ja Petu Mattilaan, jotka
kokivat suihkukomennuksen varhaisessa vaiheessa matsia. Mattila kuittasi konkarituomari Pauli Suomiselta yhden teknisen 
virheen suunsoitosta, mikä tulee johtamaan kaudenpäätössaunaillassa ns. perussanktioon eli yhden olutkorin tarjoamiseen 
joukkuetovereille. 
 
Pelissä nähtiin paljon hienouksia: riistopuolella kunnostautui Petu Mattila seitsemällä riistollaan ja torjuntoja mäiskivät
PuB:n pitkät miehet jokseenkin vuorotahtiin. Yksi riistoista oli ns. kyynärvarsitorjunta, jolla suorituksella Big Jusbe Aaltonen
sai Hämeenkaaren nelipäiseltä yleisöltä pauhuvat suosionosoitukset. Metelistä ei ollut tulla loppua.
 
Tämä kotivoitto oli erityisen tärkeä siksi, että sen turvin PuB nousi B-lohkon kahdeksanneksi! Kauden tavoite, sarjapaikan säilyttäminen,
on näin ollen jokseenkin selviö. Matseja on jäljellä vielä kolme, ja niistä toivotaan hämeenlinnalaisporukalle kuutta sarjapistettä.
 
- Hyvää peliä, vaikka kaukoheitto ei tänään parhaalla mahdollisella tavalla osunutkaan. (Pasi Aalto)
 
Pikkujuttuja:
Lasse Lehtonen osui yhden kolmosen ja repi seitsemän levaria.
Jusbe poimi myös vallan asiallisen kasan levypalloja (9).
Petteri Iivonen: yksi nätti nollakulmaheitto.
Aleksi Suominen: kaksi vaparia kahdesta sisään, kolmosista 0/9.
 
PuB:n pisteet ja levypallot:
Lassi Utrio 32/13, Miikka Kilpinen 18/8, Timo Teivaanmäki 13/13, Petu Mattila 6/4, Lasse Lehtonen 5/7, Jussi Aaltonen 4/9,
Aleksi Suominen 4/4 ja Petteri Iivonen 1/3. Pelaajavalmentaja Pasi Aalto välttyi kenttätapahtumilta.
 
Air Jordaanit:
Visa BC meni ensin Ojoisille, mikä sai PuB:n luulemaan, että nyt tulee luovutusvoitto, mutta lopulta porukka saapui Kaareen.
 
Kauden ensimmäinen virvoitusjuomakori saatiin vihdoinkin kuitatuksi - saunailtaa odotellessa...
 
Koriskerhon Jake suoriutui erinomaisesti ensimmäisestä toimitsijakomennuksestaan - mies operoi Isoa Tietokonetta virtuoosimaisesti.
 
 
Bottomnoteringista kypsyi kaunis hedelmä
 
13.2.2009 Hämeenlinna
PuB - Malibu
73-101 (33-61)
 
Epäonnen päivän kohtaamisessa taidettiin todistaa kauden avausneljänneksen piste-eroennätys,
kun espoolainen Malibu rynnisti kymmenessä minuutissa 16-41 -johtoon. Pallo kiersi esimerkillisesti,
ja nopeiden hyökkäyksien tuomia pisteitä täydennettiin kahden megasentterin matkaan lähettämillä 
kolmosilla, jotka sinkosivat kiertoradalleen metrin viivan takaa. Tässä ensimmäisessä tapaamisessa
PuB oli vaitonainen sivustakatsoja.
 
Pisteet ja levypallot: Lassi Utrio 28/5, Miikka Kilpinen 12/6, Rene Pirson 11/1, Jussi Aaltonen 9/7,
Lasse Lehtonen 6/4, Matias Suonpää 4/8, Aleksi Suominen 3/3, Pertti Mattila 0/5 ja Teemu Viertola 0/4. 
 
"Huono peli, bottomnotering", tiivisti Pasi Aalto.
 
14.2.2009 Espoo
Malibu - PuB
69-73 (47-37)
 
Tämä jälkimmäinen Malibu-kohtaaminen sujui ensimmäistä pirteämmissä merkeissä. Putoamisviiva on 
hämeenlinnalaisittain taas hieman loitompana, sillä Aleksi Suomisen ja Lassi Utrion loppuhetkien
kaukoheittopeli sinetöi PuB:lle niukan vierasvoiton. Hämeenlinnalaisten pelaajavalmentaja Pasi Aalto
näytti strategin kykynsä siirtämällä miehistönsä paikkapuolustukseen, jota vastaan (pelin alkuvaiheilla
tarkasti heittänyt) Malibu oli voimaton. PuB:n kovimmat pistenikkarit olivat Lassi Utrio (26 pistettä
ja 11 levypalloa) ja Miikka Kilpinen, joka kirjautti tehot 18/11. 
 
Pisteet ja levypallot: Utrio 26/11, Kilpinen 18/11, Jussi Aaltonen 14/17, Suominen 6/0, 
Touko Helanen 3/4, Pertti Mattila 2/7, Matias Suonpää 2/5 ja Lasse Lehtonen 2/2.
 

 

7.2.2009 Hämeenlinna

PuB - ToPoLa

77-84 (46-48)

Kalle Manninen

PuB taipui loppuhetkillä

Koripallon alueellisen 3. divisioonan lohkoviitonen, ToPo Lauttasaaresta, vei mukanaan kaksi pistettä Hämeenkaaressa pelatusta
tiukasta matsista. Tasaväkisessä kamppailussa koreja tehtiin miltei vuorotahtiin. Puolustus oli jykevää ja virheitä vihellettiin viljalti.

Miikka Kilpinen teki 27 pistettä ja napsi 17 levypalloa, Lassi Utrio 21/4. PuB:sta pirteitä esityksiä työsti myös sentteri Jussi Aaltonen,

jolle merkittiin tehot 14/11. Ottelu ratkesi PuB:n kehnoon vapaaheittopeliin ja viimeisen kymmenminuuttisen pallonmenetyksiin.

 

Tulevana perjantaina PuB kohtaa Ojoisten koululla klo 18.30 Malibun, jonka kanssa hämeenlinnalaisjoukkue kamppailee sarjataulukon

kahdeksannesta paikasta. Lauantaina joukkueet ottavat toisistaan mittaa espoolaisten kotikentällä.

 

PuB:n muut pisteet ja levypallot: Teemu Viertola 11/3, Aleksi Suominen 2/2, Touko Helanen 2/1, Pertti Mattila 0/4, Lasse Lehtonen 0/2, Matias Suonpää 0/1 ja Jukka Hillo 0/0.

 

 

30.1.2009 Helsinki

Kisis - PuB

92-77 (43-24)

Kalle Manninen

PuB:lle vierastappio

Koripallon alueellisen 3. divisioonan kärkiporukka, helsinkiläinen Kisis, vei odotetusti pisteet vähäväkiseltä Punaportin Bluesilta.
Jo ensimmäinen neljännes (19-8) ratkaisi lopputuloksen ottelussa, joka oli kahden herrasmiesjoukkueen hyväntahtoinen pallottelu.

Kuusimiehinen PuB taisteli urheasti. Lassi Utrio nakkeli 30 pisteen edestä, Aleksi Suominen kokosi 17 ja Teemu Viertola 16.
Pelaajavalmentaja Pasi Aaltokin poikkesi kentällä - morjenstamassa lapsuutensa pelikavereita - kirjauttaen kaksi koriin johtanutta syöttöä.
Kisiksen paikkapuolustus yhdistettynä rautaiseen kaukoheittokokemukseen oli tällä kertaa liian kova pähkinä purtavaksi.

 

25.1.2009 Hämeenlinna

PuB - KaU

84-69 (38-26)

 

Toteen käynyt ennustus

Kalle Manninen

(katsojakommentit: Margit Väliahde)

Punaportin Blues on saanut otteisiinsa puhtia, oppinut voittamaan. Kolmosdivisioonan B-lohkon kolmannelta paikalta ponnistava Karkkilan Urheilijat on kovatasoinen porukka, mutta hämeenlinnalaismiehistö ei tässä sunnuntaipäivän mittelössä kuvia kumarrellut. Itse asiassa joukkueen kapteeni Miikka Kilpinen uskalsi ennen aloitusvihellystä ennustaa joukkueensa voittavan. Rohkea mies, kapteenin hikinauhan arvoinen.

Kymmenmiehinen PuB prässipuolusti kaukaa ylhäältä heti ensi jaksolta alkaen. Vierailija pakotettiin hankaliin heittopaikkoihin, ja oman korisaldon kartuttamisesta vastasivat Kilpisen ohella Timo Teivaanmäki ja Lassi Utrio. Jusbe Aaltosen alkukömmähtely antoi tarkasti kolmosia nakelleille karkkilalaisille mahdollisuuden tulla vielä jakson lopussa tasalukemiin 17-17, mutta Touko Helasen ensimmäisellä kolkilla PuB nappasi avausneljännekseltä 20-17 -voiton.

Toinen kymmenminuuttinen nosti esiin piristyneen Teemu Viertolan, joka jakeli hyökkäyksessä miellyttäviä syöttöjä ja puolusti nälkäisen kimalaiskolibrin tavoin. Kilpinen missasi muutaman helpon, mutta Matias Suonpää hoiteli oman pään levypallot parempaan talteen.

Tuomarin puhuttelussa

Pian vastustaja turhautui PuB:n henkisen ylivoiman edessä ja kirjautti parit epäurheilijamaiset virheet, jotka johtivat Pekka Saroksen toimesta suoritettuun tuomaripuhutteluun. Epäurheilijamaisiin tapahtumiin johtaneen komean riiston äkännyt Aleksi Suominen poistui potemaan silmäkulmaansa, ja Lasse Lehtonen sijaisti äijää vapaaheittoviivalla yhden pisteen arvoisesti. KaU vastasi helalla, ja Utrio lisäsi vettä myllyyn tuikkaamalla kolmosen pohjaan muovaten lukemiksi 31-21.

KaU yritti paikkapuolustusta - Kilpinen naulasi kolmipisteisen verkon perille. Lasse Lehtonen lämmitteli kolmoskättään kuntoon muutamin ohiheitoin, joiden ohessa pystytukkainen takamies jakeli kivoja namupasseja pitkille jarmoille. Ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä Timo Teivaanmäki upotti molemmat vapaaheittonsa sukkaan - lukemat 38-23 - ja 4,4 sekuntia ennen vihellystä valmentaja Pasi Aalto ehti ottaa vielä yhden aikalisänkin, jonka aikana laadittu strateginen attack formation (hyökkäysmuodostelma) kotiyleisön harmiksi epäonnistui: Miikka Kilpinen ei ollut valmiina siihen, mitä Lasse Lehtonen yritti, eikä Lasse Lehtonen ollut valmis toteuttamaan sitä, mitä Miikka Kilpinen oli toivonut tapahtuvaksi. Yhtä kaikki, tilanteessa 38-26 kelpasi poistua viiden minuutin puoliaikatauolle hiomaan uusia taktiikoita.

- Valmentaja voisi tehdä hyvää tälle karkkilalaisporukalle. Nämä kaksi epäurheilijamaista virhettä olisi voitu välttää, mikäli penkin päässä olisi istunut jämäkkä kurinpitäjä, joka olisi voinut muutamin kasvattavin sanankääntein ohjata nuoria koripalloilijoita hillitsemään tunteensa tiukoissa pelitilanteissa. Parhaimmillaan valmentaja on näille nuorille jonkinlainen guru ja henkinen oppi-isä, joka pyrkii oman elämänviisautensa ja pelikokemuksensa perusteella jakamaan nuorille tarkkoja ja hyvin perusteltuja ohjeita siitä, kuinka hermokontrolli saadaan kentällä säilymään. Perusteltuja nimenomaan siksi, että usein nuori elää aikamoisessa tunteiden myllerryksessä, jossa pyritään kyseenalaistamaan kaikenlaisten auktoriteettien antamat ohjeet. Ennen kyynärpääiskua tulisi esim. laskea kymmeneen ja punnita tekonsa mahdollisia seurauksia: "Autanko minä joukkuettani kiivastumalla, vai saatanko jopa edesauttaa oman joukkueeni tappiollista esitystä?" Tällainen tuli mieleeni. Saatan olla hieman naiivi, mutta uskoakseni tällainen ei-toivottu käytös on mahdollista estää ennalta. (Margit Väliahde)

"Sillä kukko"

Kolmas neljännes alkoi päivän komeimmalla hyökkäyskuviolla. Viertola syötti Kilpiselle, joka syötti takaisin Viertolalle, joka - ollessaan ypöyksin korin alla - nosti pallon levyn kautta säkkiin. Näin sanallisesti selitettynä tuo kuulostaa aivan tavalliselta kaksipisteiseltä, mutta juuri siksi koripallo-ottelua kannattaakin tulla seuraamaan paikan päälle (vinkki vinkki, hämeenlinnalaiset). Heti tämän avauskorin jälkeen nähtiin päivän komein heitontorjunta, jonka suoritti Timo "Väkivahva" Teivaanmäki kyynärvarrellaan, jalkojen irtoamatta maasta. Pallo toimitettiin nopeasti Kilpiselle, joka heitti kaukaa ja nollakulmasta tyylikkään kakkosen sisään. Näiden musertavien hetkien päätteeksi, tilanteessa 42-32, karkkilalaisten numero 14 päätti siirtyä viilentelemään sekä raajojaan että päätään kentän laitamille...

... ja valokeila siirtyi Touko Helasen ympärille. Vapahtaja veti shot-clokia turpaan (engl. beat the shot-clock) 24 sekunnin hyökkäysajan viimeisen naksahduksen kolmosellaan, ja heittipä tyylikkäästi läpi ottelun hyökkäyskuvioita huudellut takamies vielä perään toisenkin kolmipisteisen. Olisi liian aikaista vielä tässä vaiheessa (muinaisen PuB-reportterin Johannes Ijäksen sanoin) todeta, että peli oli sillä kukko, sillä peliaikaa oli vielä jäljellä vaikka millä mitalla.

Seuraavaksi oli Teivaanmäen vuoro loistaa. Mies poimi virheen KaU:n numerolta 13 (joukkueensa fyysisin pelimies), hankki pallon joukkueelleen ja vastaanotti Kilpisen syötön, josta tempaisi suoraan pohjaan fadeaway jumperin eli ylös- ja taaksepäin suuntautuvasta ponnahdusliikkeestä suoritetun hyppyheiton: 50-34.

Jusbe Aaltonenkin löysi jyvän; rynnisti väkisin korille tekemään ensin yhden pelitilannekorin, sitten vielä Lassi Utrion reboundista toisen. Vastustajan kolmoset alkoivat (väsymyksestä johtuen?) lennellä minne sattuu, joten lukemat alkoivat kymmenpäisen hämeenkaarelaisyleisön mielestä vaikuttaa oikein mukavilta: 56-41.

Ranskalainen suudelma

Viimeinen kymmenminuuttinen väsytti KaU:n. Tarkasti heitellyt yhdeksikkö väsyi, kolmetoista puolustettiin tyystin unohduksiin... Helat sinkoilivat kohti puolipallon muotoisen hallin peräseiniä... Utrio haki and-oneja yhden toisensa perään ja heitti no respect, no mercy -tyylisiä hyppyheittoja viimeisillään taistelevien karkkilalaispuolustajien edestä. Vierailijan viitonen jaksoi vielä: kolmonen toisensa perään löysi paikkansa. Itse asiassa KaU oli läpi ottelun valmis tasoittamaan lukemat, mutta missään vaiheessa PuB ei suostunut luovuttamaan vastustajalleen mahdollisuutta tulla tasoihin.

Kilpinen jatkoi pistetehtailuaan, Aleksi Suominen löysi kaarisyötöllään korin alta Jusben, Teivaanmäki napsi tärkeitä levypalloja ja Utrio temmelsi pisteidenteossa kuin pikkupoika karkkikaupassa - sekä vapaaheittoviivalta että niistä hieman hankalammista positsiooneista.

Vastustajan tyylikkäin kori syntyi ottelun viimeisellä sekunnilla, kun KaU:n tehomies numero viisi, Jarkko Ilonen, ilahdutti itseään buzzer-beaterilla eli loppuvihellyksen aikana koriin uponneella puolenkentän kolmosella. Saros vihelsi homman pakettiin; PuB nousi kahdeksanneksi ja KaU taisi säilyttää kolmospaikkansa.

- Oli ilahduttavaa havaita, että näistä PuB:n puolikasvuisista löytyy näin paljon puolustustahtoa. Lehtonen, Suominen, Reponen ja Helanen eivät anna vastustajan takamiehille juurikaan tyhjää tilaa. Tällaisilla peliotteilla pitäisi voittoja irrota jatkossakin. Annan koko kymmenikölle puhtaat paperit ja pitkän ranskalaisen suudelman pelistä väsyneille hikisille huulille. Kyllä täytyy karkkilalaistenkin kunniaksi todeta, että kovin olivat taidokkaita pelaajia nuokin. Kuuluvat kärkipäähän, ehdottomasti. No, mutta, tavataan, pojat, seuraavan kerran 7.2. klo 12.30 Hämeenkaaressa. Lauttasaaren pojat saapuvat silloin. Vierasotteluissa minä en oikein pääse käymään, kun on niin vanha auto, että alkaa vetää suonta heti kun moottoritielle pääsen. Ajelen enimmäkseen vain lyhyttä matkaa: Käikälästä Tiiriöön ja takaisin. Pidän jalkatilapuhalluksen täysillä, vaikka akkuhan siinä tahtoopi kulua. Tuo seuraava kotivastustajamme ToPoLa näyttää muuten olevan peräti viidentenä tuolla koris.netin sarjataulukossa - taitaa tulla tiukka matsi, mitä hä? (Margit Väliahde)

 

Jordaanit:

kyynärvarsitorjunta

epäurheilijamainen kyynärpääisku

kyynärpäistään ruskein nahkasoikioin paikattu korkeakauluksinen vihreä kutiseva villapaita, ns. äidinkielen lehtorin taisteluhaarniska

 

PuB:n pisteet ja levypallot:

Lassi Utrio 22/3, Timo Teivaanmäki 20/3, Miikka Kilpinen 16/6, Jusbe Aaltonen 10/6, Touko Helanen 9/2,

Teemu Viertola 4/2, Matias Suonpää 2/5, Lasse Lehtonen 1/3, Aleksi Suominen 0/4 ja Ville Reponen 0/0.

 

- Tämä oli tiukka peli. Tiukempi kuin lukemat antavat olettaa. (Pasi Aalto)

 

10.1.2009 Hämeenlinna

PuB - KY-Kori

84-41 (36-21)

Janica ja Margit

kiva tapa viettää lauantaita by janica

vähän vanha kuva, sori!

mun elämän eka korismatsi

moi kaikille! tulipa sit tehtyä jotain mitä mä en yleensä koskaan tee. nimittäin käytyä ihan oikeessa korismatsissa!mä en saanu ketään muuta mukaan (kaikki oli bilettämässä) ku mutsin, joten mä otin sit sen mun seuraks hämeenkaareen kattomaan mun elämän ensimmäistä koripallopeliä. mä en tiedä mitä mutsi tykkäs, mutta mun täytyy kyllä sanoa, että se oli ihan oikeesti paljon siistimpää ku vaikka jossain lätkä- tai fudismatsissa! ja, sitä paitsi, kunditki oli komeempii.

mua vähän jännitti astua sinne sisään vähä ennen puol yhtä. mä ajattelin et kattookohan kaikki mua sillai et "mitähän toi muija täällä tekee - taitaa olla VÄHÄN väärässä paikassa!"... mut ei ne kattonu. ei ne oikeestaan ees huomannu. no, anyway, me istahdettiin mutsin kaa katsomoon ja yritettiin oppia jotain koriksesta. mutsi sano, et jos hämeenlinnan joukkue voittaa, ni mä pääsen heseen. se on ihan siinä korishallin vieressä :) no mähän olin sit koko ajan et jee, pupi, pupi! se on siis lyhenne, pupi eli pub, punaportin bluesista. aika outo nimi korisjengille mut enivei.

joukkueet eli jengit: pupi ja ky-kori

pupi pelas sellasis valkopunasis paidois. aika nätit! vastustaja oli joku ky-kori helsingist. ne pelas mustavalkosis. siinä vaiheessa ku se raitapaitanen äijä vihelsi pelin alkaneeks mä olin jo ihan varma et tää hämeenlinnan pupi voittaa. arvaa mix? koska niil oli enemmän pelaajia. niil oli 12 ja ky-korilla vaan 9! mutsi muka väitti et ei se oo siitä kii et paljo on pelaajia, koska kerrallaan kentällä on vaan 5 molemmilla. mut mä en uskonu mutsin jauhantaa, vaan mä sanoin sille et oota vaan, kun peli loppuu, pupilla on salettii enemmän maaleja. eiku siis pisteitä. (kiitti, muuten, kalle, et sain tulla vierailevaks kirjottajaks tänne teidän nettiin. jos porukka diggaa näist raporteist ni mä lupaan kirjottaa lisääki sit joskus - ja sä saat päättää mitä otat palkkioks multa!)

eka jakso

no mut okei. korista pelataan neljässä jaksossa, joista jokainen kestää kymmenen minsaa. välissä on sit aina pieni tauko, et ehtii vähän juoda vettä tai urheilujuomaa. ekalla kymmenminuuttisella mä olin kyllä siis niiiiiiiin pihalla, et mitä tapahtuu, mut sen mä tajusin, et tää helsinkiläisporukka ei tahtonu oikein saada heitettyä palloa koriin. ne yritti aivan sairaan monta kertaa, mut ei se oikein menny ineen. sit toisaalta lähemmäs koria ne ei kyllä oikein päässytkään, kun nää hämeenlinnan pitkät pojat puolusti niin hyvin ihan siinä oman korin alla. eka jakso päätty tulokseen 14-9 eli ihan ok, koska kotijoukkue johti - just niin ku mä mutsille ennustin ;) mutsi tajus selvästi koriksesta vielä vähemmän ku mä. se kyseli kaikkia ihan outoja juttuja.

toka jakso

mä kattelin, et mun ja mutterin lisäks katsomossa istu jotain 13 tyyppiä - eli yhteensä meitä oli 15. onkohan joskus ollu enemmän vai olikohan tää yleisöennätys? vähänx olis siistiä, mun eka matsi ja heti yleisöennätys. mä en oo varma, et johtuks tää porukan määrä siitä et mä olin katsomossa vai ei. mä nimittäin kuulin, ku joku mun takana sano, et "aika paljon väkeä tänään". no, kumminkin tällä tokalla jaksolla tapahtu ainakin yks aika c00l juttu: hämeenlinnalaisten numero 21, siis jukka hillo (lunttasin nimen tuolta joukkue-linkin takaa :) nappas pallon pois niiltä vastustajilta (teemu viertolakin, numero 10, sai aika monta näitä varastuksia!) ja syötti sen nopeesti eteenpäin jollekin en muista kelle. sit se joku syötti tälle numero kuutoselle, utrion lassille, joka heitti aivan tajuttoman kaukaa sen sukkana sisään! se oli kolmen pisteen arvonen heitto, huomasin valotaululta, ja selitin mutsille, et jos pelaaja heittää ton kaaren takaa, ni siit saa kolme pistettä. mutsi ei taas - tapansa mukaan - tajunnu yhtään mitään. tää utrio muuten heitteli sitä palloa muutenkin sukkaan aika monta kertaa. mitä mä äkkiä laskin, niin se teki varmaan kolmekytä maalia ei kun siis koria koko pelissä! mä tarkistan sen asian vielä siitä valkosesta lapusta, jonka sain lainaksi tätä kirjotushommaa varten... olihan tässä toisella jaksolla yksi toinenkin siisti juttu. se meni näin: vastustajan numero 12 kimmo nylander pääsi juoksemaan pallon kanssa korille ihan ypöyksin, mutta se sai peräänsä pupilaisen miikka kilpisen (numero 5), joka yritti estää sitä tekemästä koria, mutta ei sitten kumminkaan ihan ehtinyt siihen mukaan, mutta tää vastustajan 12 sitten kuitenkin pelästy sen verran, että heitti ohi siitä korin alta, vaikka oli ihan tyhjä tila tehdä kori! no, sellasta sattuu, mutta mikä siitä hommasta teki erityisen hienon oli se, että sieltä perästä tuli vielä kolmaskin kundi, numero 23 eli lasse lehtonen, joka nappas sen pallon vielä ittelleen ja lähti hyökkäämään taas kohti helsinkiläisten päätyä. mun mielestä toi lasse pelas muutenkin tosi hyvin, vähän niin ku kerhon jari sailio eli yritti ja yritti, ja kun kovasti yrittää, niin kyllä sitä tulostakin syntyy. mä nimesinkin ton lassen mun ykköslemppariks pupista. sanoin mutsille, että kato nyt, kyllä korista voi pelata, vaikkei olis ihan jättipitkä, ni mutsi vaan näytti siltä ku se ei olis oikein tajunnu mitä mä sille sanoin. ylläri. kolmas siisti juttu oli se, kun se valkku (pasi aalto) käski ne pupin pelaajat tekemään silleen, et ne ei palanneetkaan korin jälkeen omalle puolelle, vaan rupesivat puolustamaan ihan eläimenä jo heti sieltä helsinkiläisten päästä, ni se tuotti mun mielestä aika hyvää tulosta. sitä ne oli varmaan treenannu harkoissa, koska se näytti niin jotenkin suunnitellulta se juttu. molemmat joukkueet oli itse asiassa tosi kovia puolustamaan, mutta kerran ky-kori vähän nukahti, ja pupin kasi (ville reponen) pääsi kuljettamaan poltsin ihan koko kentän läpi - siis omasta päästä vastustajan korille - ja teki komeen korin. pupi sai siitä kaks pistettä, ja mä sanoin mutsille, että tosta sai kaks pistettä koska se tehtiin noin läheltä. mutsi ei sanonu mitään. sitten tulikin vähän pidempi tauko eli puoliaikatauko, ja tulos näytti olevan 36-21. aika hyvin: 15 maalia eroa pupin johdossa. mutsi lähti etsimään vessaa ja mä ehdin vilkaista, oliks mulle tullu yhtään tekstaria. oli yks, se oli jenniltä. ne oli lähteny bilettää. hetken mua harmitti et miks mä en oo bilettämässä niiden kanssa, mut sit matsi alko, ja mä unohdin sen koko biletysasian :)

kolmas jakso

tää kolmas kymmenenminuuttinen oli kyllä aika hurjaa meininkiä! ville reponen ja touko helanen (numero 9) heittivät kaukaa koreja ja esiintyivät muutenkin oikein hyvää peliä pelaten, ja olivat sitä paitsi aika ihquja muutenkin ;) jussi aaltonenkin (numero 24) piristyi selvästi, petu mattila jees, samoin aleksi suominen (numero 25) - komeita jätkiä kaikki, sano mutsi. aleksi yritti vapaaheittoa (josta saa muuten yhden pisteen jos se onnistuu) neljä kertaa, joista viimeinen meni sukkaan! mä ajattelin, et onneks yks niistä meni; mua alko jo vähän säälittää, et meneeks kaikki neljä ohi, mut sit kun mä näin et se neljäs yritys meni sukkaan ni mä kiljahdin, johon mutsi sihisi et "shh...", koska se selvästi häpes mua. mä häpesin kans sitä, koska se ei ollu tajunnu, et vapaaheitosta eli siitä viivalta heitettävästä heitosta saa vaan yhden pisteen, koska se on niin helppo, eikä siinä saa kukaan yrittää estää sitä heittoa. tajuskohan kukaan muu ku mä, miten pihalla mutsi oli vielä puolen tunnin pelaamisenkin jälkeen!?!? nää pitkät miehet, miikka kilpinen ja timo teivaanmäki (numero 13) pelas sillein vähän epäreilusti, koska ne on niin pitkiä, et aina kun pallo pomppas pois korirenkaasta, ni niiden oli helppo ottaa se, koska ne on niin paljon pidempiä kuin muut ja sitten ne vielä ponnistaakin paljon korkeammalle kuin muut. mut... kai se on elämää. mä ihmettelin, et miten toi timppa ehtii joka paikkaan, kun ensin se otti pallon omassa päässä ittelleen ja meni tekemään korin ja sitten oli taas jo omassa päässä ottamassa palloa ittelleen - miten se jätkä (aika hot) ehtiikin joka paikkaan? tästä timpasta tuli mun suosikki näistä pitkien poikien osastosta ;) ai niin, musta tuntuu, että tää kolmas jakso lopultakin ratkas tän pelin, koska kun se tuomari puhalsi pilliin jakson päättymisen merkiksi, valotaululla oli jo aika huimat lukemat 58-28!!!

neljäs jakso

tää alkoi siististi. se aleksi suominen syötti pallon korin alle, jossa oli vapaana lassi utrio (ne on vissiin kaverukset???), ja lassi nosti sen poltsin koriin. se oli jotenkin kaunista. mutsi kuiskas mulle, et näinks mä: ihan kuin stockton ja malone ysärin puolivälissä, ja siinä vaiheessa mä katoin mutsia et onks se ottanu tänään vielä lääkettään vai unohtuks se siinä lähtötohinassa eteisen pöydälle. no, enivei... mä sanoin sille, et jos sä puhut vielä kerrankin sekoja, niin mä soitan valkotakkiset hakemaan sut osastolle. mutsi iski mulle silmää ja käski seurata lasse lehtosen komentamien hyökkäyskuvioiden onnistumista. ekan kerran tän lauantaipäivän aikana mulla tuli sellainen olo, et hetkinen, ehkä mutsi tajuuki tästä koriksesta jotain. mä olin aika ylpee siitä, mut en mä sitä tietenkään sille sanonu. mä sanoin sille, et fuckin' sekopää. loppumatsi menikin sit jotenkin näin: lassi nosteli koreja, miikka heitti sieltä korin sivusta palloja pussiin, lasse lehtonenkin upotti vihdoin sukkaan kolmen pisteen heiton, jota se oli yrittänyt ties kuinka kauan, ja sit touko heitti vielä yhden kolmosen ja timo kakkosen (timo heittää muuten aika nätisti - se sillain käännähtää ympäri ilmassa ja heittää kenen tahansa yli kuulan säkkiin), jonka perään se torjui vastustajan heiton niin et sen pallon matka katkes ennen aikojaan ja sitten se heitti vielä yhdenkin korin ja sitten soikin jo loppusummeri. peli päätty 84-41 eli aivan sairaan iso koriero pupilaisille, ja mutsi sano mulle, et "olit, janica, oikeassa - näköjään se on niin, että ottelun voittaa se joukkue, jolla on enemmän pelaajia". mä sanoin mutsille, et "mähän sanoin", muljauttelin silmiäni ja annoin sen ymmärtää se on vähän daiju. sit me mentiin heseen salaatille :)

ai niin, mä laitan tähän vielä mun palkinnot (niis on mutsin naama, älkää kertoko sille!) ja sitten noi pisteet ja "levypallot" (???) samallai ku ne on laitettu noissa aiemmissa raporteissa. ja vielä toinen juttu, koriksesta tuli mun suosikkilaji, ja mä aion tulla toistekin katsomaan, parin viikon päästä näköjään. jos mutsi ehtii mukaan, mä otan senkin. tavataan katsomossa!

margitit:

pelin alussa yks pupilainen, rene pirson, antoi valkulle (pasi aalto) sellasen himmeen muoviläpyskän, johon pysty piirtää tussilla jotain ympyröitä, jotka sai sit pyyhittyy poiski helposti!

timppa teivaanmäki (pitkä ihqu) teki sellasen siistin kikan et se otti kantapäällä pallon ittelleen ja lähti taas juoksemaan korille - mä oon nähny, ku fc hämeenlinnan jätkät tekee samanlaisia, mut ei niin hyvin ;)

tätä mä en tajunnu, mut mutsi sano, et "sentterit teki yhteensä vaan seitsemän pinnaa matsin puoliväliin mennessä", mut mä laitoin sen nyt tähän, ku se kuulemma on tarkoitettu rispektiks pygmeille. siis mitäh???

 

"kahdet hyvät treenit alla, ja se taisi näkyä tässä pelissä." (pasi aalto, valkku)

"Komeasti pelaavia komeita poikia; minä tulen toistekin, jos Janica kehtaa ottaa äitinsä mukaan kannustamaan." (Terveisin Margit Väliahde, Janican äiti)

 

pupilaisten pisteet ja "levypallot" (???) ky-koria vastaan:

lassi 30/6, timo 10/16, miikka 10/7, ville 9/3, lasse 8/3, jussi 7/5, touko 6/1, aleksi 4/1, teemu 0/5, petu 0/3, rene 0/1 (rene lähti kesken pois, tais mennä heseen?) ja jukka 0/0.

 

 

4.1.2009 Espoo

LePy - PuB

71-62 (33-35)

Kalle Manninen

Tahtotila ratkaisee

Koripallon alueellisen 3. divisioonan kevätpuolisko potkaistiin käyntiin Espoossa, jossa Leppävaaran Pyrintö (http://www.leppavaaranpyrinto.fi) oli ylikellottanut tahtotilansa tarkoituksenaan napata revanssi Punaportin Bluesista, joka oli syyskaudella kotiluolassaan napannut voiton yhden vaivaisen pisteen turvin. Nousukahinoihin pyrkivä lohkoviitonen hätkähdytti hämäläisiä ensin lämmittelyasuillaan, sitten valokuvaaja-armeijallaan ja lopuksi tyrmistyttävän ahdistavalla paikkapuolustuksellaan - kahdesta ensimmäisestä vielä selvittiin, mutta viimeksi mainitusta tuli PuB:n turma.

Hämeenlinnalaiset saivat jalkeille toistaiseksi parhaan miehistönsä: 12 tervettä miestä (poissa Jukka Hillo ja Matias Suonpää), ja kahden ensimmäisen neljänneksen alkujen 7-0-irtiottojen perusteella vaikuttikin siltä, että vierailija poistuu Espoosta kahden pisteen herkkukori Volvon takarontissa. Jaksojen loppuja kohden meininki kuitenkin latistui varsin mollivoittoiseksi; suurin pohjakosketus koettiin kolmannella neljänneksellä, joka päättyi kotijoukkueen suorittamaan tekniseen tyrmäykseen pistein 27-19.

Pallonmenetyksiä PuB:lle kirjattiin 20, mikä on melko tavallinen määrä. Kolmosia ei juuri nakeltu (koko ottelussa vain kuusi onnistunutta), vaan paremmuus ratkaistiin korinalusväännöissä, joissa LePy:llä oli heittää kehiin tuhdimpia veivaajia. Sentterit saivat ns. kävele suoraan suihkuun -kortit turhan pian, eikä LePy:n paikkapuolustusta vastaan tuntunut löytyvän hyökkäysaseita, joten sunnuntaisissa tunnelmissa päädyttiin kohtuulliseen yhdeksän pisteen eroon kotijoukkueen hyväksi ja vierasporukan mieliharmiksi.

 

Spessumatskua:

- Katsomossa oli älyttömästi väkeä; ainakin kahden tiedetään varmuudella kannustaneen hämeenlinnalaisia: Mamban ja Arsenen

- LePy:n lämmittelyasut kielivät realistisista nousupyrkimyksistä

- Valokuvaajat toivat otteluun suuren maailman tunnelmaa

- PuB käyttää alkaneen viikon paikkapuolustusta vastaan hyökkäämisen harjoitteluun - vastustajan roomalainen falangi on saatava murrettua

 

Air Jordaanit:

Tuomari hauskuutti yleisöä ja kenttäpelaajia kertoilemalla uudenvuodenaatostaan.

Tuomari rupatteli yleisön ja kenttäpelaajien kanssa uudenvuodenpäivän kommelluksistaan.

Tuomari keskusteli yleisön ja kenttäpelaajien kanssa loppiaista edeltävän maanantain suunnitelmistaan - kaiken kaikkiaan oikein mukava ja ihmisläheinen viheltäjä!

 

PuB:n pisteet ja levypallot LePy-ottelussa:

Miikka Kilpinen 22/8, Lassi Utrio 10/4, Timo Teivaanmäki 9/12, Teemu Viertola 6/5, Touko Helanen 3/3, Ville Reponen 3/3,

Rene Pirson 3/1, Jussi Aaltonen 2/7, Aleksi Suominen 2/5, Lasse Lehtonen 0/1, Petu Mattila 0/1 ja Petteri Iivonen 0/0. 

 

- Masentavaa. (Pasi Aalto)

 

20.12. Hämeenlinna

PuB - Jaguaarit

86-73 (46-42)

Kalle Manninen

Pöytäkirjan täydeltä pelimiehiä

Lohkokolmonen Jaguaarit ei ole helppo joukkue voittaa. Sen sai 12-miehinen PuB todeta lauantaipäivän pelissä Hämeenkaaressa. Vain viidellä miehellä paikalle saapunut petolauma osoitti nopeasti, miksi se sijoittuu alueellisen III divisioonan B-lohkon kärkipäähän. Vierailijan kaukoheitto upposi pohjille jokseenkin jokaisella yrityksellä, ja PuB:lla olikin aimo sarka kynnettävänään, kun yritettiin pysyä nuoren ja vikkelän helsinkiläisjengin vauhdissa.

Korinteon aloitti Timo Teivaanmäki. Sama äijä vastasi toisestakin kupista. Sitten Big Ju$be torjui vastustajan korintekoyrityksen, mutta jo pian tuli tupaan ensimmäinen kolmonen. Timo Teivaanmäki kuittasi sen pussittamalla minuuttiin jo kolmannen kakkosensa sillä vastustamattomalla harhautusliikkeellä, jonka kymmenpäinen kotiyleisö tuli päivän tästä edetessä tunteneeksi hyvinkin tarkoin. Tilanne oli 6-3 ja ilmassa oli aikaisen joulun tunnelmaa.

Tämä syyspuoliskon päättävä ottelu olisi hyvä voittaa, aprikoi toipilaana katsomosta käsin ottelua seurannut Lassi Utrio mielessään. Pian pohdinnat keskeytyivät, sillä kentällä tapahtui. Päivän komeimmasta, ns. kolmen Jordaanin suorituksesta, vastasi Lasse Lehtonen, joka haki hyökkäyspäässä taistelulevypallon ja puikkelehti kolmen äijän välistä korin alle nostamaan vasurilla lay-upin sisään. Kotikatsomo mylvi villisti, ja ilmassa oli enemmän sähköä kuin Nightlife-yökerhossa uudenvuodenaattona.

Ilahduttavista hämäläistehoista huolimatta Jaguaarit pysyi mukana pelitapahtumissa koko 1. neljänneksen ajan: kymmenen minuutin pelaamisen päätteeksi valotaululla seisoivat lukemat 22-18.

Toisella kymmenminuuttisella äkkipiristynyt jaguaariporukka juoksi nopeita ja heitti vähän hemmetin tarkasti, mutta onneksi flunssainen Miikka Kilpinen ja jo aiemmin mainittu Lasse Lehtonen olivat pelipäällä; kaksikko piti huolen hämeenlinnalaisten tasaisesta korintekotahdista ja onnistui pitämään kotijoukkueen 46-42-johdossa puoliaikavihellyksen rääkynän täyttäessä Hämeenkaaren ykköspuolen.

Sentterijätti Rene Pirson piristyi kolmannella jaksolla. Kääntöhyppyheitot alkoivat löytää oikean osoitteen aivan kuten Hämäläisen Kalevin kesälomansijainen Katuman postipiiriä aamuyöstä kiertäessään. Kolmoskymmenyksen puolivälissä yleisöä innosti myös Kilpinen, joka suoritti kahden Jordaanin arvoisen istualtaanhyppyheiton, joka ei jaksanut aivan koriin saakka, mutta oli erikoislaatuisuudessaan päivän tyylipuhtaimpia suorituksia saadessaan lopputyylittelykseen vielä taaksepäinvoltin.

Kolme minuuttia ennen jakson päätöstä väännettiin lukemissa 58-58. Sitten oli Joulupukin aika sanoa sanottavansa. Lahjasäkistä löytyi ensin upea kolmonen (tilanteeksi 63-60) ja sitten vielä behind-the-board-backside-360-horizontal-movement-lay-up -kakkonen, joka sai katsomoväen hieraisemaan silmiään ensin kerran ja sitten kahdesti. Joulupukki oli tietysti Ju$be Aaltonen, joka aktivoi niin ikään Rene Pirsonin, joka naulasi jakson viimeisellä sekunnilla (kelpo torjunnan) yli kolmosen pohjaan ja muovaili jaksonpäätöstulokseksi 68-62.

Tästä tutkaparin Aaltonen-Pirson tulituksesta ei Jaguaarilauma enää koskaan palannut ennalleen. Väsymyskin alkoi viedä vierailijan heittoa ohi rautain... Timo Teivaanmäki torjui korilleajon lyömällä nahkakuulan miltei läpi plastiikkalevyn... Petteri Iivonen nakkasi aikalisältä palattuaan kolmipisteisen lahjasäkkiin... ja kaiken kaikkiaan neljäs kymmenys pelailtiin leppoisassa hengessä aina viimeiseen sorsapilliin saakka. Jaguaareille annettakoon kaikki kunnia erinomaisesta taistelusta vain yhdellä viisikollisella; yksikään peluri ei joutunut viiden virheen vuoksi suihkuun saati pilannut joulutunnelmaa turhalla marmatuksella. Rispekt.

VALOKUVIA

Spessumatskua:

- Jukka Hillon kauden avauskori!

- Matias Suonpään komea levypallosarake; onko Suonpää Hämeenlinnan Dennis Rodman?

- Ju$be Aaltosen tehot 17/7... PuB:n kolmossentteri alkaa kärkkyä ykkös- ja kakkostiloja!

- Teemu Viertola (ex HyPo) esittäytyy 4.1.2009 pelattavassa vierasottelussa: tervetuloa, Teemu!

 

Timon heitontorjunta, josta tämä olisi saattanut joutua vahingonkorvausvastuuseen, mikäli plastiikkalevy, johon koriin tarkoitettu nahkapallero sinkoutui, olisi sisäisissä tutkimuksessa todettu rikkonaiseksi.

Miikan istualtaan suoritettu hyppyheitto, joka päättyi takaperinvolttiin.

Lassen hyökkäyslevypallo, jota seurasi kolmen äijän välistä puikkelehdittu vasurin lay-uppi, jota seurasi katsomon alkukantainen mylvinä.

 

PuB:n pisteet ja levypallot Jaguaarit-ottelussa:

Jussi Aaltonen 17/7, Timo Teivaanmäki 15/15, Rene Pirson 13/1, Miikka Kilpinen 11/13, Lasse Lehtonen 8/1, Petteri Iivonen 6/2, Touko Helanen 5/4, Matias Suonpää 4/12, Jukka Hillo 3/1, Petu Mattila 2/3 ja Ville Reponen 2/1. Pasi Aalto välttyi pelisuorituksilta.

 

- Huonojen pelien jälkeen arvokas voitto. (Pasi Aalto)

- Puolustus tiukentui 1. neljänneksen jälkeen. Siinä voiton avain. (Lassi Utrio)

 

14.12. Hämeenlinna

PuB - Härät

50 - 92 (21-47)

Kalle Manninen

Veljesten karkumatka Hiidenkivelle (eli kuinka kävikään taistelussa hurjistunutta elikkolaumaa vastaan)

"Mutta hengähtää ehtivät he tuskin, ennen kuin läheni uusi vaara, monin kerroin suurempana ensimmäistä. Tuulispäätä seurasi hirmumyrsky. Tuntuipa kuin olisi nyt lähestynyt maailman viimeinen hetki. Tanner jylisi kuin maanjäristyksestä, metsä ryski ja hirmuinen möry täytti illan tyynen ilman, koska juosten läheni kolmekymmentä ja kolme hurjapäistä härkää. Melskettä kuultelivat veljekset, silmät ympyrjäisinä päässä, kuultelivat hetken ihan liikkumatta, mykkinä kuin kauan kaahattu sikolauma pensastossa pellon-aidan kulmalla, korvat lotkassa kuultelee, lähestyisikö vainoojansa vielä." (Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä)

Sunnuntaipäivän kotiottelun kynnyksellä koettiin iloinen hetki, kun Timo Teivaanmäki kumartui  Hämeenkaaren oviaukosta peremmälle. Pitkiä rymistelijöitä kaivattiin, sillä alkuverryttelyn perusteella löytyi sellaisia vastustajaltakin. Surua sen sijaan tuotti jälleen kerran koettu miesten vähyys. Teivaanmäen avauskakkosta vastaan tehtiin kaksi härkäkolmosta, ja jokseenkin näissä tunnelmissa edettiin loppuvihellykseen saakka: lohkokakkonen Härät pari askelta edellä vähäväkistä hämäläisvastustajaansa.

Paikalla olivat myös Matias Suonpää, Mouse Aaltonen, Touko Helanen, Pertti Mattila, Lasse Lehtonen ja Pasi Aalto - kaikkiaan seitsemän miestä, siis. Ensimmäisellä neljänneksellä ilahdutti Lasse Lehtonen, joka oli päättänyt ajella korille, oli edessä mitä hyvänsä, ja onnistuikin tehtävässään erinomaisesti. Ns. pygmivoiman keskeinen elementti on itsevarmuus, joka parhaimmillaan vie pelaajan ohi suurikokoistenkin esteiden muutamista mustelmista ja ruhjeista vähät välittäen.

Härkien numero kuusi, Teemu Pulkkinen, oli pitelemätön. Mies heitti eleettömästi, metrin verran kaaren takaa, kaksitoista (!) kolmosta verkon perille ja vain muutaman ohi maalin. Missään vaiheessa ottelua ei tuntunut löytyvän pysäyttäjää Pulkkiselle, joka hääräili harmaassa sunnuntaipäivässä voiton mastermindina ja pääarkkitehtina. Vaan oli taitavaa muukin härkäväki: pallo kiersi pelaajalta toiselle kuin koripallon oppikirjan ensimmäisessä ja tärkeimmässä luvussa, leikkaukset ajoittuivat kirurgintarkasti kohdilleen ja kaukoheittopeli kulki kautta linjan. Härät oli yksinkertaisesti liian taitava porukka peitottavaksi.

15 minuutin kohdalla Mouse Aaltonen suoritti ensimmäisen pelitilanneheittonsa. Ohitse. Näillä main matsia Pertti Mattila oli hommannut itselleen neljä virhettä, mikä sai pelaajavalmentaja Pasi Aallon ryhtymään vaatteidenvaihtopuuhiin. Timo Teivaanmäki jatkoi tyylikästä fadeaway jumper nollakulmasta -heittopeliään  (ks. Wikipedia; fadeaway jumper -heittopeli) ja Lasse Lehtonen viihtyi vapaaheittoviivalla nakkelemassa joukkueelleen ekstrapojoja. EU-virheitä otettiin ja annettiin kuin panttilainaamossa, mutta Pekka Saroksen ja Olavi Lehtiniemen linja pysyi jämptinä ja tasapuolisena läpi matsin.

35 minuutin kohdalla Mouse Aaltonen suoritti toisen pelitilanneheittonsa. Kolmosen. Sisään. Loppuminuutit pelailtiin, tempaistiin parit blackout-suoritukset ja tähdättiin viiteenkymppiin. Vastustaja vaikutti siltä, ettei suuremmin jaksanut tavoitella sataa.

Kokonaisuutena kelpo taistelu joka äijältä; yksikään ei vajonnut turhautumisen, mököttämisen ja kiukuttelun sudenkuoppaan. Tappio kestetään suorin selin. Rispekt.

VALOKUVIA

"Mutta tässä on kertomukseni loppu. Ja niin olen kertonut seitsemästä veljeksestä Suomen saloissa; ja mitäpä kertoisin enään heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhallisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhallisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa." (A. Kivi)

Air Jordaanit:

Katsojia: 4. Kaikki uusia.

Timo Teivaanmäen hyppäämättä suoritettu heitontorjunta.

Scorpionsin musiikki; erityisesti bändin vuonna 1982 julkaisema klassikkoalbumi Blackout.

PuB:n pisteet ja levypallot Härät-ottelussa:

Timo Teivaanmäki 19/12, Lasse Lehtonen 11/5, Matias Suonpää 7/6, Mouse Aaltonen 5/5, Touko Helanen 4/4 ja Pertti Mattila 4/4. Pasi Aalto välttyi pelisuorituksilta.

 

Pasi: Matjakzen pelipaita vaikuttaa jotenkin kauhtuneelta.

Kalle: Totta puhut, kuomaseni. Tuo vaaleansininen sivuraita on ajan saatossa muuttunut hieman... mikä tuo väri nyt onkaan...

Pasi: Harmaaksi.

Kalle: Aivan oikein. Harmaaksi. Luulen pesemiskäsittelyn auttavan.

 

28.11. Helsinki

WB 2 - PuB

86-74 (45-37)

Kalle Manninen

Takaisku

Lohkon puolivälissä majaileva Wartti Basket 2 ei tarvinut taikatemppuja voittaakseen miespulasta kärsivän Punaportin Bluesin. Riitti, kun heitti kohtuullisen tarkasti. Roihuvuoressa poikkesivat Pertsa, Ju$be, Matjaz ja Touko, Rene ja Miikka, joista kaksi viimeksi mainittua onnistuivat kirjauttamaan tehosarakkeeseensa mukavat lukemat. Miikka Kilpinen urakoi 25 pistettä ja poimi 14 levypalloa, Rene Pirson 19/5. Sekä keskimittaisten että puolituisten peli oli näkymättömämpää. Koko joukkuetta leimasi ns. ulos kierivän pallon syndrooma - edes helpot korinalusnostot eivät tuntuneet pyörivän sisään koriin. Koko ottelu tahkottiin lievässä takaa-ajoasemassa, joka venyi 12 pisteen suuruiseksi vasta lopussa, henkisen selkärangan jo katkettua.

Air Jordaanit:

Tuomarilla oli ollut tosi hauska ilta. Niin hauska, että siitä riitti katsomollekin kerrottavaksi. Olen hieman kade, koska itse vietin illan kotosalla kooten komponenteista tietokonetta. Siitä ei ole mitään kerrottavaa.

PuB:n muut pisteet ja levypallot WB 2 -ottelussa:

Mon$ter Aaltonen 10/8, Touko Helanen 10/3, Matias Suonpää 8/13 ja Pertsa Mattila 2/3.

- Löysää peliä. (Pasi Aalto)

 

 

 

23.11. Hämeenlinna

PuB - Ravens

106-88 (48-59)

Kalle Manninen

Voittamaan oppimisen taito

Kun koripallo-ottelu menee tiukaksi, voittajaksi selviytyy useimmiten se joukkue, joka osaa voittaa. Se, joka löytää tiukan paikan tullen löytää itsestään sekä tahdon että taidon kääntää peli edukseen. Vuosisadan lumimyrskyn riehuessa Ojoisten Ison Padan ulkopuolella, tuulen itkiessä lasiruutuja vasten, onnistui hämeenlinnalaisjoukkue siinä, mikä erottaa keskinkertaisen ja hyvän joukkueen toisistaan - voittamaan oppimisessa. Tämä viimeisellä viisiminuuttisella ratkaistu matsi oli vasta ensiaskel, mutta sarjasijoituksen kannalta äärimmäisen tärkeä sellainen.

Voimalla seitsemän miehen pelasi kotijoukkue laadukkainta palloa aikoihin. Ensimmäisellä neljänneksellä porvoolaisporukka vaikutti menevän menojaan - niin tarkasti osuivat sen kaukoheittäjät - ottamalla reippaan kymmenen pisteen eron (17-27) hämäläisiin. PuB sortui pallonmenetyksiin ja hyökkäyspeli vaikutti epävarmalta. Silti jo alusta alkaen osoitti numero kuusi, Lassi Utrio, otteita, joita valkopaitaan palaavalta osattiin kahden treenikerran jälkeen jo ounastellakin: kolmoset upposivat säkkiin hurjalla prosentilla ja vastuun ottaminen pelitapahtumista valoi uskoa takaa-ajon onnistumiseen.

Toisenkin neljänneksen vei Ravens nimiinsä, tosin vain hienoisella erolla: 29-32. Lumimyräkän puristuksesta kentälle myöhässä ehtinyt Matias Suonpää saapui auttamaan joukkuettaan kuin velho Gandalf valkoisine partoineen ja maagisine loitsuineen. Suonpää ja Miikka Kilpinen vastasivat tämän pelin ilmatorjuntaosaston toimivuudesta; äijät blokkailivat korille yrittäjiä vuorotahtiin. Gandalf oli toivottu vieras, sillä seitsemän on tasapainon ja henkisen harmonian luku - kuudella tämä vääntö olisi ollut huomattavasti hankalampi kammeta hämäläisten eduksi.

Puoliajalla näytti pahalta, mutta...

Jonkinlaiset taikavoimat tuntuivat olevan tänään läsnä Vapahtajankin yllä. Tämä Touko Helasenakin tunnettu takamies asetti toipilaan peukalonsa jomotuksen taka-alalle ja heitti rentoutuneesti kolmosen toisensa perään verkon perille. Tuntui, että aina kun suurta koria tarvittiin, saapui jostain pelastaja Vapahtajan hahmossa.

Ottelu oli melko rikkonainen - virheitä puhallettiin aika läjä. Suihkukomennos koitti valitettavan varhain ensin mukavasti pelanneelle Rene "Rene" Pirsonille ja sitten, onneksi vasta viimeisellä neljänneksellä, Miikka Kilpiselle. Tästäkös porvoolaismiehistö ilahtui, Kilpinen kun oli taas kerran tehnyt kentällä juuri niitä asioita, joita tuntuu olevan mahdoton estää: hyppyheittoja kahdesta metristä ja levypalloja neljän metrin korkeudesta. Koko Ison Padan nelimiehinen yleisö vaikutti pelkäävän, että näinkö tässä käy, että tämä on se viimeinen akupunktioneula PuB:n henkiseen selkärankaan, että vaikka takaa-ajoa on minuutti minuutilta tehty hitaasti mutta varmasti, silti tämä keskimittainen korppilauma vie pisteet mukanaan moottoritielle.

Toisin kävi. Kilpisen suihkukomennus aiheutti sen, että PuB:n miehistöstä nousi esiin uusia hahmoja kuin örkkejä taivaanrannasta. Pertti Mattila intoutui ottelun edetessä kohden loppuaan huippusuorituksiin kummassakin päässä. Armoton rymistely vantteraa vastustajaa vastaan tuotti kotijoukkueelle kelpo kasan vapaaheittoja, jotka Mattila upotti sukan sisuksiin kuin Joulupukki takan edustalla. Mattilan raivoisa energia sai aikaan korilleajoja, joita oli työläs pysäyttää ihmisvoimin.

Myös Aleksi Suominen lämpeni hiljalleen. Alun haparointi vaihtui tärkeiksi koreiksi, ja pöytäkirjan takanakin mies tuntui olevan kuin kotonaan. Tämä olikin Ravens-ottelun erikoisuus: kotijoukkueen pelaajat vastasivat pöytäkirjan täyttämisestä virallisten toimitsijoiden loistaessa poissaolollaan. Valmentaja Pasi Aaltokin käväisi merkitsemässä muutaman pinnan asiakirjaan. Pelaajavalmentaja oli myös käväistä kentällä, mutta hetken mietittyään päätti keskittyä komentamaan liukaspolvisempia pelimiehiä.

Tuomaripari Tuomisto hoiti hommansa erinomaisella luotettavuudella. Lopussa vastustajan pelaajavalmentaja käväisi kiittämässä kaksikkoa mainiosta linjanpidosta.

PuB:n pisteet ja levypallot Ravens-ottelussa:

Lassi Utrio 44/10, Miikka Kilpinen 30/14, Touko Helanen 14/6, Aleksi Suominen 10/2, Pertti Mattila 6/4, Rene Pirson 2/3 ja Matias Suonpää 0/7.

- Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tulimme pitkän tien takaa-ajoasemasta ja voitimme. Lassi Utrion paluu oli erittäin tärkeä asia joukkueellemme. (Pasi Aalto)

Air Jordaanit:

Yleisömäärä: 4.

Iso Pata osoittautui taas kerran PuB:n henkiseksi kodiksi. Hämeenkaari-henkiset ovat yrittäneet toisin osoittaa, mutta uskottava se on - vain Padassa PuB löytää itsestään aivan uusia lihaksia!

PuB:n pelaajat onnistuivat paitsi otteissaan kentällä, myös mustan sivurajan toisella puolella: pöytäkirja täyttyi yhtä luotettavasti kuin Hämäläisen Kalevin ylityötunnit pikkujouluajan urakkahommissa.

 

10.11. Helsinki

Visa BC - PuB

69-57 (32-34)

Kalle Manninen

Nuo murheen mustat minuutit

Kuusi miestä on turhan köykäinen kööri kolmosdivisioonan koripallo-otteluun. Se todistettiin maanantai-illan lepakkovuoro-ottelussa Helsingin Maunulan pommisuojaliikuntahallin kovalla ja tahmealla kentällä. Kolme ensimmäistä kymmenminuuttista voittanut - ja alussa jo 8-0-johtoon karannut -  Punaportin Blues antautui vasta neljännellä.

PuB hävisi viimeisen neljänneksen lukemin 24-6. Sarjajumbona käväisseen kotijoukkueen liikkuminen ristiin rastiin leikkauksineen ja hyökkäyskuvioineen oli hämäläisille myrkkyä; vierailija joutui virhevaikeuksiin, jotka johtivat aluksi fyysiseen väsähtämiseen ja sitten henkisen kantin katoamiseen.

Pykälässä olivat Vapahtaja, Gibli, LL, Pertti, Matjaz ja Big. Pasikin käväisi kentällä, mutta ei ottanut kontaktia palloon.

Miikka Kilpinen pelasi omalla tasollaan tehden 27 pistettä ja poimien 19 levypalloa. Big ja Matjazkin onnistuivat molemmissa päissä.

PuB:n pisteet ja levypallot Visa-ottelussa:

Miikka Kilpinen 27/19, Monster Aaltonen 12/6, Matjaz Suonpää 9/5, Pertti Mattila 4/8, Touko Helanen 3/5, Lasse Lehtonen 2/2 ja Pasi Aalto 0/0.

- Kolme erää pelattiin fiksua peliä. Tehtiin oikeat asiat. Sitten hävittiin. (Pasi Aalto)

Air Jordaanit:

Tuomari antoi Lasselle ja Jusbelle huomiota.

Pasi pelasi 1,9 sekuntia.

Kuusi miestä vierasottelussa lienee vuoden ekoteko. Peliin voi mennä yhdellä autolla ja näin ollen toisen auton pakokaasupäästöt jäävät päästymättä.

 

1.11. Helsinki

ToPoLa - PuB

106-57 (56-38)

Kalle Manninen

Lohkokolmonen jyräsi PuB:n

Kyyti oli kylmää Lauttasaaressa. Kymmenmiehinen ToPoLa juoksi hirmuvauhtia ja heitti kolkkeja kuin Hämäläisen Kalevi läppää. Miesvajeesta kärsivä - vain seitsemän äijää pykälässä - PuB johti ottelua ensimmäisten seitsemän minuutin ajan, mutta erityisesti toisen neljänneksen tappio (24-11) ja tiukasta tuomarilinjasta johtuneet virhevaikeudet rasittivat hämäläisvierailijaa kohtuuttomuuksiin saakka.

Matkassa olivat Vapahtaja, Gibli, LL, Pertti, Rene, Hulk ja Mooses.

Prässipuolustus oli paha. Ja pallonmenetysten määrä (35). Heittopaikkojakaan ei tahtonut syntyä; Touko Helanen heitti PuB:n ainoan kolmosen. Isoa pelaajaa sai rikkoa enemmän kuin pientä. Naistuomari oli kaunis.

PuB:n pisteet ja levypallot ToPoLa-ottelussa:

Miikka Kilpinen 25/13, Rene Pirson 11/7, Mouse Aaltonen 9/7, Pertsa Mattila 5/5, Touko Helanen 3/2, Lasse Lehtonen 2/3 ja Ville Reponen 2/2.

- Ollaan hävitty joskus enemmänkin. Ensimmäiset seitsemän minuuttia pelasimme hyvin. (Pasi Aalto)

Air Jordaanit:

Yleensä ei tavata tuomareille valittaa, mutta nyt... Yleensä ei ole pöytäkirjanpitäjille huomautettavaa, mutta nyt...

35 pallonmenetystä.

Petu Mattila oli niin kovalla taistelupäällä, että sai pelata viisi viimeistä minuuttia viidellä virheellä.

 

15.10. Hämeenlinna

PuB - Kisis

85-95 (45-41)

Kalle Manninen

PuB piinasi Kisistä

(valokuvat ottelusta Mannin plokissa)

Parikymmenpäinen hämeenkaarelaisyleisö sai lauantaina vastinetta maksuttomalle pääsylipulleen päästyään todistamaan paitsi melkoisen jännittävää koripallo-ottelua, myös aikamoista liutaa SM-sarja- ja maajoukkuepelaajia. Helsinkiläinen Kisis saapui Hämeenlinnaan seitsenmiehisenä; pöytäkirjasta löytyivät mm. Jari "Jallu" Raitanen, Antti "Daddy" Isomäki, Mika "Luki" Luukkanen ja Kari-Pekka "Pere" Klinga. Kisiksen tappiosarake näytti puhdasta nollaa, PuB lähti otteluun kahden tappion rasittamana ja näin ollen selkeänä haastajana.

I puoliaika

Ensimmäinen kymmenminuuttinen palloteltiin kovin tasatahtisesti. Kotijoukkueen miehistöstä Ville Reponen nakkeli hyppyheittoja verkon perille ja Miikka "Työnjohtaja" Kilpinen löi muutaman donkin pohjaan saaden pelin näyttämään laittopallolta. Kisis osui alusta lähtien kaukaa tarkasti, joten ensimmäisen neljänneksen tulos 20-20 kuvaa pelitapahtumain kulkua oivasti.

Toisella neljänneksellä PuB onnistui tekemään eroa vastustajaan. Nilkkavaivaista Timo Teivaanmäkeä korvannut tuore sentterivahvistus Rene "Pirssi" Pirson jyräsi korin alla ja piti puolustuspäässä huolen siitä, etteivät helsinkiläiset päässeet turhan helppoja kuppeja tiputtelemaan. Myös Lasse Lehtonen uurasti omassa päässä vastustajan taitavaa takamiestä häiritsemässä. Peli peliltä parantava takamies Touko Helanen jatkoi siitä, mihin edellisessä pelissä jäi, ja viskoi hajasormisenakin kasan onnistuneita kaukoheittoja. Puoliajalle asteltiin miellyttävässä tilanteessa 45-41.

II puoliaika

Valmentaja Pasi Aalto käskytti kolmannen jakson aloitusporukaksi viisikon Kilpinen - Pirson - Aaltonen - Reponen - Helanen. Nämä viisi pääsivät todistamaan todellista Klinga-show'ta, kun takamieslegendan käsi oli ehtinyt lämmetä jokseenkin erehtymättömään heittovireeseen. Kolmoset lähtivät ilman latausaikoja, ja Kisis siirtyi pelin hallitsevaksi osapuoleksi. Mainiosti pelannut Petteri Iivonen kuittasi kakkosia kaukaa parhaan kykynsä mukaan, mutta tämän mustan jakson päätteeksi helsinkiläinen lohkokärki oli ehtinyt karata 76-64-johtoon.

Viimeisellä kymmenminuuttisella Aleksi Suominen ohjastettiin nakkelemaan kaukaa - tällä kertaa tuloksetta. Kotijoukkueen onneksi hyökkäyslevypalloihin ehti Ju$be Aaltonen, joka poimi Suomisen heitoista ensin levarin, sitten helpon kakkosen - kolmasti peräjälkeen. Aaltosen kakkoset valitettavasti kuitattiin Pere Klingan kolmosilla. Loppuminuuteiksi kentälle päässyt, kaiken kaikkiaan oikein tehokkaan ottelun tahkonnut Petu Mattila sai kunnian sinetöidä kolmosellaan loppulukemiksi 85-95.

PuB:n pisteet ja levypallot Kisis-ottelussa:

Miikka Kilpinen 22/18, Touko Helanen 15/2, Monster Aaltonen 13/12, Rene Pirson 12/6, Petteri Iivonen 10/1, Pertti Mattila 7/4, Ville Reponen 6/7, Aleksi Suominen 0/2 ja Lasse Lehtonen 0/1. Matias Suonpää loukkaantui alkuverryttelyssä; Timo Teivaanmäki, Lassi Utrio ja Jukka Hillo puuttuivat kokoonpanosta.

- Kolmas jakso oli murheellinen. (Pasi Aalto)

Air Jordaanit:

Jake "Luu" Jokinen hoiti 24 sekunnin kellon esimerkillisesti, vain 24 sekunnin käyttökoulutuksen saatuaan.

Touko "Vapahtaja" Helanen nappasi ottelun loppuvaiheessa Klingalta riiston ja heitti siihen perään kolmosen säkkiin.

Joku vastustajan pelaajista heitti vahingossa tuomaria pallolla päähän.

 

18.10. Karkkila

Karkkilan Urheilijat - PuB

70-88 (30-43)

Kalle Manninen

PuB palasi syyslomalta hurjavireisenä.  Seitsemän miehen voimin suoritettu Karkkilan-retki osoittautui menestykseksi, vaikka autossa vielä jännittikin, että noinkohan mahtaa olla saumaa kolme matsia voittanutta sarjakakkosta vastaan...

Hämeenlinnalaisista puuttuivat Lassi Utrio, Aleksi Suominen, Big Monster Ju$be ja Jukka Hillo. Paikalle päässeet käynnistivät heti pelin alusta varsin reipashenkiset koritalkoot: Timo "McDavid" Teivaanmäki ja Miikka "Henri Vähäkainu" Kilpinen pussittivat (pygmiosaston erinomaisesta ruokinnasta) viidestä ensimmäisestä hyökkäyksestä korinaluskakkoset häkkiin, ja ensimmäisen neljänneksen tulokseksi ahkeroitiinkin oikein kelvollinen pesäero 17-27. KaU puolusti pitkiä miehiä edestä mutta ei takaa, joten mikä oli kaksoistornien työskennellä, kun vapaata tilaa tukijalkaliikkeille ja taidokkaille vartalopyörähdyksille jätettiin kuin Hämäläisen Kalevin isävainaan kunniaksi järjestetyissä lavatansseissa Kolmilammilla.

Kotijoukkueella ei ollut heittää parketille varsinaisia senttereitä, mutta vähäkasvuisten kaukoheittopeli kulki. Onneksi onnistuivat hämeenlinnalaisetkin. Miikka Kilpinen, Lasse Lehtonen ja Ville Reponen nakkasivat kolmosen mieheen, Pertti Mattila kaksi ja Touko Helanen neljä. Timo Teivaanmäki jätti tällä kertaa osumatta ja Matias Suonpää tyystin heittämättä. Kaiken kaikkiaan PuB osui yhdeksällä kuudestatoista kolmosyrityksestään!

Karkkilalaisvastustajan kuudes kenttäpelaaja oli ehdottomasti runsaslukuinen kotiyleisö. Kun joukkueet kohtaavat kevätpuolella Hämeenlinnassa, toivotaan paikalle yhtä äänekästä ja kannustushenkistä porukkaa kotijoukkueen tueksi. Kahden voittonsa ja kahden tappionsa perusteella PuB sijoittunee tällä hetkellä sarjataulukon puolivälin paikkeille, ehkä jonkin verran ylitsekin, kun nyt tästä koris.netin tulospalveluun saadaan kierroksen tulokset päivitetyiksi. Jiihaa!

PuB:n pisteet ja levypallot KaU-ottelussa:

Miikka Kilpinen 29/17, Timo Teivaanmäki 18/19, Touko Helanen 16/3, Matias Suonpää 8/13, Petu Mattila 6/2, Ville Reponen 6/2 ja Lasse Lehtonen 3/4.

- Oli hienoa voittaa pitkästä aikaa Karkkilassa - ja vieläpä fiksulla pelillä. (Pasi Aalto)

Air Jordaanit:

Toukon heitto alkaa pudota: kolmen pisteen kaaren taakse on syntynyt uusi vapahtaja.

Toukon torjunta, Miikan kolmonen ja vastustajan ajatus jättää puolustamatta korin ja hyökkääjän välinen avoin tila.

Petu Mattila heitti kaksi kolmosta sisään - jatkoi hommaa siitä, mihin kaudella 2006-2007 jäi: silloin osui kertaalleen (hymiö).

 

 

29.9. Helsinki

KY-Kori - PuB

63-58 (21-30)

Kalle Manninen

PuB purki pienimuotoista ottelusumaansa maanantai-illan myöhäismatsissa Helsingissä. Miikan nimipäivän kunniaksi pelatussa ottelussa olivat hämeenlinnalaisista mukana itsensä nimpparisankarin lisäksi Timo Teivaanmäki, Ju$be Aaltonen, Touko Helanen, Lasse Lehtonen, Petu Mattila ja Ville "Hulk" Reponen. Poissa Utrio, Iivonen, Hillu, Suonpää ja Suominen.

Kaksi ensimmäistä otteluaan voittanut KY-Kori käsitti 11 fyysistä pelimiestä, mutta pelin alkuvaiheen ehdoton päällikkö oli vierailijan Ville Reponen, jonka alkuhuumainen pallotaiturointi siivitti koko PuB:n hienoon vireeseen. Kisahallissa mitellyn taiston ensimmäinen neljännes päättyi 8-14 ja toinen 13-16, joten hämeenlinnalaisittain puoliaikatauolla temmellettiin varsin ilahtuneissa tunnelmissa!

Kolmannella kymmenminuuttisella tapahtui jotain, jota historiankirjat eivät mielellään muistaisi. Kotijoukkueen heitto alkoi upota - etenkin siihen toisen pään rutkukoriin - huimalla prosentilla, ja KY-Kori takoi lukemiksi 26-13.

Yhden tuomarin taktiikalla työskennellyt viheltäjä onnistui hommassaan kiitettävästi. Duuni oli tarkkaa ja reilua.

Pelin dramaattisin käänne koettiin, kun Timo Teivaanmäki koki koripallopiireissä harvinaisen, ns. kuuden minuutin blackoutin: sentteri viipyili hämärän rajamailla saatuaan vastustajalta jonkinlaisen vahinkotällin. Viimeinen kybäminsa pelailtiin tasatahtisesti, mutta murheellisesta kolmannesta jaksosta PuB ei koskaan täysin toipunut. Tulos 16-15 ynnättiin edellisten jaksojen pisteisiin, ja summaksi saatiin ansaittu viiden pisteen voitto kotijoukkueelle.

Tuttujen tehotykkien lisäksi myös pygmiosasto onnistui henkilökohtaisten sarakkeidensa kartuttamisessa kelvollisesti. Touko Helanen naputteli kaksi kolmosta sisään ja nostatti näin toiveita vierasvoitosta. Lasse Lehtonen tehtaili kahdeksan pistettä ja Ville Reponenkin viisi. Hieman pidemmistä ihmisistä Petu Mattila onnistui yhden korin verran ja Ju$be neljän. Levypalloja pääanalyytikko napsi peräti kymmenen.

PuB:n pisteet ja levypallot KY-Kori-ottelussa:

Timo Teivaanmäki 14/8/3t, Miikka Kilpinen 15/17/5t, Ju$be Aaltonen 8/10, Lasse Lehtonen 8/3, Touko Helanen 6/6, Ville Reponen 5/4 ja Petu Mattila 2/1.

- Vähän jäi tuo 3. neljännes harmittamaan. (Pasi Aalto)

Air Jordaanit:

Toisen päädyn korirengas.

Touko Helasen kaksi kolmosta, joilla noustiin...

Yksinäisen tuomarin jämpti linja & paikallisten pöytäkirjanpitäjien kirurgintarkka kirjanpito.

 

27.9. Hämeenkaari, -linna

PuB - LePy

74-73 (37-35)

Kalle Manninen

Lauantaipäivän kotiottelusta muodostui melkomoinen jännäri. Avaustappiosta voimaantunut Punaportin Blues oli saanut kasattua koolle yhdeksänmiehisen porukan LePy:n kymmenpäistä, hyvin organisoitua ryhmää vastaan (vastustaja mm. videokuvasi matsin muistoksi ja analysoitavaksi molemmille joukkueille).

PuB:n miehistöstä puuttuivat Petteri Iivonen, Lassi Utrio ja Big Mooses Aaltonen, mutta paikkaajaksi saatiin tulokas Jukka Hillo, joka tömisteli tässä matsissa ensikosketuksensa III divisioonan mittelöihin.

Kotijoukkueen alkuryntäyksestä (12-4 johtoon!) huolimatta kentällä räimittiin varsin tasatahtisesti. Ensimmäisen neljänneksen päätteeksi vierailija sai mukavan tuntuisen viiden pisteen johdon (19-24), jonka PuB kiri kiinni puoliaikavihellykseen mennessä. Erityisesti takamiehet Ville Reponen ja Touko Helanen saivat ruokittua Miikka Kilpistä ja Timo Teivaanmäkeä, jotka kokosivatkin pelissä kelpo sarakkeet henkilökohtaisia tehoja. Toisen jakson lukemiksi kirjattiin 18-11.

Toisella puoliajalla nähtiin energiantäyteinen hämeenlinnalaisjoukkue. Aleksi Suominen pussitteli kovia koreja tärkeisiin paikkoihin, mutta ajautui Kilpisen tavoin virhevaikeuksiin loppua kohden. Lopussa LePy keksi prässipuolustamisen, jota vastaan erityisesti Suominen kunnostautui tuomalla pallon varmasti ylös laitaa pitkin. Prässi oli sotkea epävarmuuteen ajautuneen PuB:n pasmat - pallonmenetykset ja niistä tehdyt leppävaaralaispinnat hermostuttivat kotijoukkuetta - mutta seitsemän pisteen ero saatiin pidettyä.

Menetyksiä PuB:lle kirjattiin 23 kpl, ja ne jakautuivat tasaisesti koko joukkueen kesken. Puolustuspäässä takamiesnelikko Suominen, Reponen, Helanen ja Lasse Lehtonen teki vimmattua jalkatyötä - niin ikään laiturit Matias Suonpää ja Petu Mattila esittivät eritoten puolustuspäässä vakuuttavia otteita.

Parikymmenpäisen yleisön riemuksi ottelu ratkaistiin vasta 17 sekuntia ennen päätösvihellystä. Ja millä tavalla! LePy oli hiljalleen kuronut piste-eroa tasaiseksi ja päässyt livahtamaan jo pisteellä ohikin PuB:n puolustuksen höllennyttyä vaarallisille kolmosille, joita vastustaja nakkasi sisään kahdeksan PuB:n kolmea vastaan. Neljännellä jaksolla nähtiin molemminpuolisia möhläyksiä, ja puolitoista minuuttia ennen päätösvihellystä yleisö kauhisteli PuB:n viiden pisteen tappioasemaa...

Valmentaja Pasi Aalto käytti parikin aikalisää ohjeistaakseen joukkuettaan prässipuolustusta purkamaan. Coachin ohjeen "Pallo joka kerta Timolle!" sisäisti kiitettävästi ainakin Lasse Lehtonen, sillä ottelun loppuratkaisu syntyi Lehtosen käynnistämän yhteistyön tuloksena. Ensin ikiliikkuja tempaisi riskikolmosen sukan pohjalle, ja sen jälkeen vapautti puolesta kentästä lähteneellä rannesyötöllään ilmakehän alimmissa kerroksissa, omissa ulottuvuuksissaan liidelleen Timo Teivaanmäen asettelemaan nahkakuulan sille tarkoitettuun paikkaansa. Tilanteessa 74-73 LePy:lle jäi vielä viisi sekuntia aikaa yrittää ratkaisukoria, jonka yrityksen minitornit Suonpää ja Mattila kotijoukkueen onneksi tyrehdyttivät alkuunsa parkkeeraamalla itsensä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. 

Tämä ensimmäinen voitto syntyi kolmen asian yhteisvaikutuksen hedelmänä. Ensinnäkin kotijoukkueen hermokontrolli piti, vaikka LePy yritti sitä prässillään horjuttaa. Toiseksi, pelaajat eivät antaneet miltei sietämättömäksi kohonneen jännityksen purkautua pallonmenetyksiksi ja/tai tuomarille (Pekka Saros & co.) valittamiseksi. Kolmanneksi, voiton takasi usko yhteiseen asiaan: tiukkakin peli on voitettavissa, kun opitaan voittamaan. Henkinen selkäranka ei murtunut missään kohden nelikymmenminuuttista.

LePy:llä ei ollut varsinaisia heittäjiä. Yksi ukko taisi nakutella viisi kolmosta. Noin 20-25-vuotiaista pelureista koostuva joukkue pelasi fiksua ja järjestelmällistä koripalloa, ja tulee poimimaan useita voittoja sarjan tästä edetessä.

PuB:n pisteet ja levypallot Jaguaarit-ottelussa:

Timo Teivaanmäki 26/17, Miikka Kilpinen 18/14, Aleksi Suominen 12/0, Lasse Lehtonen 5/3, Ville Reponen 5/1, Petu Mattila 4/8, Matias Suonpää 4/4, Touko Helanen 0/2 ja Jukka Hillo 0/1.

- Olipa jännittävä ja monivaiheinen ottelu. Ääni on vähän käheänä, koska tuli jonkin verran huudettua. (Pasi Aalto)

 

Huviretkipalkintojen kohtalon ollessa epäselvä tästä kotiottelusta jaetaan ainoastaan Air Jordaanit:

Aleksi Suomisen ja Lasse Lehtosen kylmäpäiset ratkaisut hyökkäyspäässä.

Miikka Kilpisen hurjat donkit, jotka saivat yleisön huutamaan: "Uuh!", "Aah!" ja "Ooh!"

Jukka Hillon alkutahdit M3D-parketilla sekä Lasse Lehtosen ja Timo Teivaanmäen (Stockton & Malone) loppusekuntien telepaattinen yhteys.

 

21.9. Helsinki

Jaguaarit - PuB

100-77 (53-40)

Kalle Manninen

III divisioonan meininki on hurjaa. Siitä sai PuB todisteen sunnuntai-illan ottelussa Helsingissä. Isäntä Jaguaarit (lohkon ennakkosuosikki?) kierrätti palloa vauhdilla, heitti tarkasti ja vältti virhevaikeudet. Seitsenmiehinen kotijoukkue ratkaisi ottelun edukseen kolmannen kymmenminuuttisen superrynnistyksellään, jonka ansiosta koriero kasvoi riittävän suureksi kotivoittoon.

Ykköstykki Lassi Utrion puuttuminen näkyi kentällä. Niin ikään saattoi hämeenlinnalaisten hermostuneisuuskin vaikuttaa pelin kulkuun - etenkin turhan monina pallonmenetyksinä. Ensimmäinen kymmenminuuttinen taisteltiin tasavahvoina: 23-20. Aleksi Suominen aloitti pirteästi: nakkasi pari ensimmäistä heittoa pussin pohjalle luomaan toiveita suurista asioista. Loppua kohden alkoi pallo poltella takamiehen hyppysissä saaden aikaan viisi henkilökohtaista menetystä. Samoin kävi Lasse Lehtosellekin, jolle menetyksiä kirjattiin ensimmäisen neljänneksen aikana kuusi. Koko joukkueen menetysmäärä oli 20.

Ville Reponen ja Touko Helanen tahkosivat luotettavan, joskin tehottoman peruspelin. Petu Mattila pelasi omalla tasollaan ja Ju$be Aaltonenkin kirjautti sarakkeeseensa ilahduttavat kymmenen pistettä. Koko joukkueen puolustaminen oli kiitettävää, mutta vastustaja oli yksinkertaisesti liian varma heittopelissään, mistä kielivät 17 onnistunutta kolmen pisteen heittoa (51 pistettä!). Toinen kymmenminuuttinen pelattiin tulokseen 30-20, ja näin ollen puoliaikatulokseksi jäi 53-40.

Liekö syytä harjoittelemattomuudessa, kun pallonriistoista saadut hyökkäysedut kilpistyivät epäonnistuneiksi "varmoiksi" set-upeiksi? PuB:n kolmen pisteen heitoista koriin löysi tiensä vain neljä. Yhtä kaikki, Hämeenlinnan kaksoistornit Timo Teivaanmäki ja Miikka Kilpinen onnistuivat molemmissa päissä. Vastustajalla oli heittää kehiin yksi kovaluinen sentteri, jota oli melkoisen hankala puolustaa. Muutoin kotijoukkueen seitsemikkö koostui noin 25-vuotiaista noin 180-senttisistä pelureista, joiden rutiinin turvin koriero räjähti käsiin kolmannella jaksolla (28-13). Viimeisellä neljänneksellä kelvollisesti pelannut PuB pääsi vielä yrittämään, mutta yritettävää oli liikaa: 19-24 on silti hämeenlinnalaisittain oikein komea päätösneljännes.

PuB:n pisteet ja levypallot Jaguaarit-ottelussa:

Teivaanmäki 28/13, Kilpinen 19/13, Suominen 11/2, Aaltonen 10/7, Lasse Lehtonen 5/5, Mattila 2/4, Reponen 2/3 ja  Helanen 0/4.

- Hienointa oli katsoa, miten vastustaja pyöritti peliä. Tämä oli korintekokilpailu, jossa Jaguaarit oli meitä edellä.

(Pasi Aalto)

 

Air Jordaanit:

Timo Teivaanmäen parantunut sormivamma.

Ville Reposen kova puolustuspeli.

Koko joukkueen ehjä suoritus alkusyksyn aavistuksen puutteelliseksi jääneestä harjoitteluaktiivisuudesta huolimatta.

 

14.9. klo 16.30-18, Martinhalli

HyPo - PuB

83-47 (45-31)

Kalle Manninen

Punaportin Bluesin kautta valmistelevista harjoitusotteluista jälkimmäinen pelattiin sunnuntai-iltana komeissa puitteissa Hyvinkään Martinhallissa. Yleisöä oli saapunut paikalle parikymmentä päätä, ja Pauli Suomisen ohjastama tuomaripari kutsuttu viheltämään ystävyysseurojen välinen kaksinkamppailu. Hyvinkään Pontevan miesten joukkue on saanut riveihinsä tuoreita paluumuuttajavahvistuksia Kimmo Rantalan ja Kalle Pyykkösen hahmoissa; vanhat kovat Timo Turunen ja Josef Valek pelaavat 2.-divisioonamiehityksessä tälläkin kaudella.

Vierailija PuB sai matkaan kahdeksan miestä, ja jaksoi painaa päästä päähän kiitettävästi - parempansa varjossa. Korinteon aloitti tulokas Petteri "ii" Iivonen, joka vei PuB:n 2-1-johtoon. Ensimmäisen neljänneksen HyPo nosteli helpohkon näköisiä koreja, joihin Lassi Utrio pyrki vastaamaan vahvoilla korilleajoillaan. Yhdeksän minuutin kohdalla nähtiin Miikka "Gibli" Kilpisen donkki, joka kohahdutti Hämeenlinnasta saapuneita harvalukuisia faneja. Kilpinen hankkiutui virhevaikeuksiin, mutta kokonaisuutena PuB pysyi mukana sykkeessä koko kymmenminuuttisen, joka päätyi lukemiin 28-20.

PuB pelasi miehityksellä Helanen, Kilpinen, Suominen, Lehtonen, Reponen, Mattila, Iivonen ja Utrio.

Toisella neljänneksellä Aleksi Suominenkin ajautui virheongelmiin. Kilpisen heittotarkkuus ei ollut miehen parasta, mutta vierailijaa ilahdutti Lassi Utrion tehokas levypallopeli. 40 sekuntia ennen puoliajalle siirtymistä nähtiin jälleen Kilpisen donkki, joka oli vaihtopenkin harmiksi ns. ohidonkki. Puoliajalle poistuttiin kohtuulukemissa 45-31.

Kolmannella kymmenminuuttisella alkoivat hämeenlinnalaisraajat painaa, ja HyPo pääsi juoksemaan helppoja koreja. Lasse Lehtonen jaksoi painaa, ja viihtyi ilahduttavan hyvin vapaaheittoviivalla korilleajojensa päätteeksi. Viimeiselle jaksolle lähdettiin lukemissa 67-41.

Viimeiset kymmenen minuuttia palloteltiin kosmeettisessa tarkoituksessa - yritettiin kaunistella lukemia. Korinteko oli hankalaa etenkin PuB:lle, mutta taistelutahto säilyi viimeisille sekunneille saakka. Korinteon tyrehdyttyä kotijoukkue onnistui viemään harjoitusottelun nimiinsä tuloksella 83-47.

Lassi Utrio teki paljon pisteitä ja muut tekivät loput.

PuB avaa pelikautensa 21.9. Jaguaarien vieraana. Virallinen tavoite on sarjapaikan säilyttäminen - sama kuin Ilpo Lahtisen valmentamalla Pontevalla.

- Martin harjoitusottelu oli oivallinen osoitus läänien ja koripalloseurojen välisestä ystävyydestä. Harjoitusottelu palveli molempien joukkueiden tarpeita, ja kohtaaminen tullaan todennäköisesti uusimaan joululomalla kinkun ja kotikaljan mättämisen väliajalla. Kiitokset ottelujärjestelyistä kuuluvat HyPo:n organisaatiolle; hämeenlinnalaisnäkökulmasta on kunnia pelata näin kovaa harjoitusvastustajaa vastaan. Menestystä hyvinkääläisille alkavaan kauteen! (Kalle Manninen)

 

MVP:

Lassi Utrio.

Esimerkillisen taistelutahdon ritarillisen veljeskunnan Punaisen Ristin kunniamerkki kromikiinnikkein ja hopealehvin:

Lasse Lehtonen.

 

Air Jordaanit:

Miikan ohidonkki.

Tulokas Petteri Iivosen avauskori.

Veteraani Petteri Mattilan esimerkillinen turnauskestävyys.

 

27.8. klo 19-20.30, Hämeenkaari

PuB - HyPo A

74-76 (36-37)

Kalle Manninen

Kotijoukkueen aloitusviisikko Lassi Utrio - Timo Teivaanmäki - Aleksi Suominen - Touko Helanen - Matias Suonpää rynnisti kauden avanneeseen harkkapeliin täydellä voimallaan. Korinteon, kolmen pisteen kaaren takaa, aloitti Utrio. Suominen katkoi hyvinkääläisten epävarmaa syöttöpeliä ja ajeli hyökkäyspäässä korille kuin nuori varsa. Teivaanmäki jyräsi korille miten tahtoi. Suomisen kolmosella PuB siirtyi johtoon 17-8, ja ensimmäisen jakson tauolle lähdettiin tilanteessa 21-16.

PuB:n muut miehet Lasse Lehtonen, Petteri Iivonen ja Jaakko Jokinen pelasivat niin ikään kelvollisesti. Erityisesti Iivonen väläytteli heittotarkkuuttaan aina kun tilaa sai. Toisella neljänneksellä hyvinkääläisetkin alkoivat päästä mukaan ottelutapahtumiin - PuB sortui alkeellisiin askelvirheisiin.

- Meillä on A-poikien SM-sarjakarsinnat edessä. Tässä A-poikajoukkueessa pieni ja laadukas pelaajaporukka, jolla pyrimme realistisesti arvioiden 1.-divisioonaan, jutteli hyvinkääläiskoutsi Ilpo Lahtinen.

Hiljalleen HyPo ajoi ohi, pakotti Pasi Aallon aikalisään. Vapaaheitoissaan läpi ottelun onnistunut Timo Teivaanmäki ja kaaren takaa hurjin prosentein syössyt Lassi Utrio pitivät kotijoukkuetta pelitapahtumissa mukana; puoliajalle siirryttiin lukemissa 36-37.

Tuomaripari Pekka Saros - Vesa Kylkilahti onnistui vihellyspelissään: askelrikkeet kitkettiin ja meininki pysyi siistinä. Kolmannen jakson loppuun mennessä PuB oli onnistunut hivuttautumaan 57-50-johtoon.

Viimeinen kymmenminuuttinen alkoi painaa kotijoukkueen jaloissa ja päässä, vaikka Teivaanmäen riistot ja niiden päätteeksi upotetut h ä k i t ilahduttivatkin harvalukuista hämeenlinnalaisyleisöä. Väsymys johti kuitenkin henkiseen kaaokseen: HyPo alkoi iskeä viivan takaa ja korin alta. Neljä minuuttia ennen loppuvihellystä tilanne oli kuitenkin vielä 70-62, sillä Matias Suonpää tipautti tärkeän kaukaa.

Sitten alkoikin Hyvinkää-show. Kaksi minuuttia ennen päätöstä A-pojat olivat kirineet rinnalle (71-71). Lopussa nähtiin vielä tulokas Petteri Iivosen huikea kolmonen kaksi metriä viivan takaa (!), mutta sekään ei riittänyt voittoon, sillä vierailija teki tärkeimmät korit pelin tärkeimmillä hetkillä. Lassi Utriolta (selkeän virheellisesti) napattu pallonriisto johti PuB:n turmioon. Kahdeksan sekuntia ennen päätösvihellystä Petteri Iivonen pääsi vielä yrittämään ratkaisukoria, mutta pallo liiteli koriraudan yli kuin saalistaan kiertelevä haukka. Kuului piip piip piip ja halli hiljeni.

PuB:n pisteet ja levypallot: Jokinen 0/0, Lehtonen 0/0, Helanen 2/2, Iivonen 5/3, Suonpää 5/5, Suominen 7/3, Utrio 26/7 ja Teivaanmäki 29/10.

 

TAKAISIN PÄÄSIVULLE